Täällä
Espanjassa koulut alkavat vuotta aikaisemmin kuin Suomessa, joten
pienempi kuusivuotias poika meni täällä suoraan ensimmäiselle
luokalle ja vanhempi 9-vuotias pieni tyttö meni neloselle. Hän
olisi Suomessa mennyt kolmannelle luokalle. Aikamoinen hyppy siis
molemmilta, jotka kielenä eivät puhu kuin suomea. Täällä
kieliongelmiin kouluissa onneksi on totuttu, kuten tässäkin
koulussa, jossa on noin neljänkymmenen kansallisuuden koululaisia.
Lapset oppivat kielen hyvin nopeasti ja meillä perheenä ilo että
molemmat lapset oppivat hyvän espanjan- sekä englannin kielen
taidot.
Espanjassa
kouluun saattaa aina vanhempi tai vanhemman nimeämä edustaja. Lapsi
myös haetaan aina koulusta. Vaihtoehtoisesti lapset voivat kulkea
myös busseilla kouluun. Lapsia varjellaan täällä todella tarkoin.
Kouluaamuna poliisi ohjaa lastemme koulun edessä liikennettä ja
myös iltapäivällä koulun loppuessa, vaikka kysessä ei ole mikään
vilkas katu.
Aamulla,
kun saatamme lapset kouluun, alkaa espanjalainen musiikki soimaan
merkkinä koulun alkamisesta. Musiikki on myös merkkinä välitunnin
alkamisesta sekä loppumisesta. Suomen koulumaailmassa ei ole
tottunut moiseen, mutta vauhdikas ja menevä musiikki luo mukavaa
tunnelmaa.
Lapset
jakaantuvat pihassa aamulla omien luokkien mukaisesti jonoon, ja
siitä matka jatkuu opettajien johdolla luokkiin. Opettajan johdolla
kuljetaan turvallisesti koko koulupäivä, ja oma opettaja osallistuu
myös välituntivalvontaan ulkona.
Oppilaiden
kirjat ja kouluruokailu ovat Espanjassa oppilaille maksullisia.
Ulkomaalaiset, kieltä osaamattomat, lapset ovat mukana
oppitunneilla, mutta opetusta yksilöllistetään eikä kaikkia
kirjoja ole välttämätöntä hankkia. Tunneilla, joilla lapset
eivät alkuvaiheessa pysty osallistumaan, heille annetaan
väritystehtäviä tai espanjan kielen helppoja sanaharjoituksia.
Kokemuksemme mukaan matematiikan tehtävät ovat täällä Espanjassa
olleet pitemmällä kuin mitä 9-vuotias tyttäremme on Suomessa
ehtinyt oppia. Myös ykkösluokkalaiset ovat pidemmällä ja osaavat
jo lukea. Koulussa on tehty ensimmäisinä viikkoina tasoselvitystä,
ja pienryhmään pääsevät ne lapset matematiikassa ja espanjan
kielen opiskelussa ne lapset, jotka tarvitsevat näihin tukea.
Koulusta on tarjottu kielen- ja aineenopiskelun tueksi erityisiä
kirjoja.
Koulukirjojen
hankinta on ollut helpointa ja paikallisen, erään äidin kertoman
kokemuksen mukaan myös edullisinta koululla toimivan
vanhempainyhdistyksen kautta. Vanhempainyhdistykseen kuuluminen
maksaa perheeltä pienen jäsenmaksun, joka meidän koulullamme on 15
euroa vuodessa. Tämän maksamalla pääsee osallistumaan myös
koulun harrastustoimintaan. Koulullamme tarjotaan harrastuksina
jalkapalloa, modernia tanssia, luovaa työpajatoimintaa, englannin
leikkikerhoa, tennistä, taekwondoa, ”memoateciä”.
Koulukirjat
saa suoraan koululta vanhempainyhdisyksestä sen jälkeen, kun on
maksanut kirjat ja osoittanut kuitin suorituksesta. Lastemme koulussa
ykkösluokkalaisen kirjat maksavat vajaa 220e ja nelosluokkalaisen
vajaa 180 e. Meillä kahdelle lapselle kirjat maksoivat noin
kaksisataa euroa yksilöllistetyn suunnitelman mukaan.
Opetuksen
yksilöllistäminen käytännössä tarkoittaa sitä, että lasten
opettajien kanssa on käyty keskustelua siitä, mitä kirjoja
lapsillemme hankitaan koululta saadusta kirjalistasta. Rehtori ei ota
kantaa opettajien opetukseen tai kirjahankintoihin.
Kouluruokailuun
osallistuminen toimii saman periaatteen mukaan kuin koulukirjojen
hankinta. Kun olet maksanut ruokaliput ja osoittanut kuitin, saat
ruokaliput itsellesi. Meidän koulullamme myydään 10-kerran
yksittäislippuja, mutta mahdollisuus on myös säännölliseen
ruokailuun ja ruokailukustannusten alentamiseen tulojen perusteella.
Yksittäisen ruokalipun hinta koulullamme on 4,25 euroa.
Virallinen
kouluruokailu alkaa koulussamme lokakuun alusta, jolloin koulussa
siirrytään aikatauluissa ”siestajärjestelmään”. Syyskuussa
lapsilla on koulussa ollut mukana pienet eväät, jotka ollaan syöty
aamupäivän pitkällä välitunnilla. Koulupäivät ovat olleet
syyskuussa klo 9-13. Sama aikataulu koulussa on myös kouluvuoden
päättyessä ensi kesäkuussa. Lokakuusta toukokuulle koulua käydään
klo 9-12.45, ja siestan jälkeen jatketaan vielä klo 15-16.30.
Opetus
on ollut erittäin tasokasta ja olemme olleet perheenä todella
tyytyväisiä. Hyvänä lisänä on se, että englannin opetusta
järjestetään jo ennen kouluikää, joskin se aiheuttaa meidän
perheelle aloitusvaiheessa lisähaasteita, kun espanjan kielen
lisäksi puutteita on englannin taidoissa. paikallisiin lapsiin
nähden. Koulussa kuitenkin suhtaudutaan kieliongelmiin hyvin
ymmärtävästi ja rakentavasti. Vieraskielisten kannattaa muistaa
tutustua koulun englannin opettajaan lasten koulutien alkuvaiheessa,
koska tämä voi auttaa erilaisissa asioissa selvittelyssä ja
helpottaa vanhempien kielihaasteita.
Tämä kirjoitus julkaistu Uusi Costa Blanca lehdessä. Lehden voit lukea kokonaisuudessaan http://costablancasuomiseura.es/kirjoitukset/uusi-costa-blanca/
Lisää kuulumisia ja vinkkejä tulossa Espanjassa asumisesta. Pysy siis kuulolla ja tilaa uusin blokkaukseni yläpalkista suoraan sähköpostiisi. Mikäli olet uusi lukija tällä kanavalla, niin kannattaa lukea myös noita vanhempia bloggauksiani. Muista myös jakaa blogiani vaikka facebookissa, niin saavat muutkin hyvää tietoa Espanjassa asumisesta. Klikkaamalla oikealla olevaa Camiro Grupo Internacional linkkiä löydät apua asunnon etsinnässä Costa Blancan alueelta.
Saludos de Sol
Nelosluokkalaisen lukujärjestys. |
Koulun pihapiiri kadulta päin. |
Lapset välitunnilla. |
Asfaltissa maalattu teksti 20 joka tarkoittaa koulualueen liikenteen nopeutta. |
Pihoissa pelikentät. |
Matematiikan läksyjä. |
Ykkösluokkalaisen kirjoja. |
Matematiikan tehtäviä. |
Lukuvuoden aikataulu. |
Kauniisti koristeltu koulun aula. |
Kierrätysasiaa koulun käytävältä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti