sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Tarvitseeko eteläisessä Espanjassa lämmittää?

Moni, joka ei ole viettänyt talvia eteläisessä Espanjassa varmasti ajattelee, että aurinko paistaa aina ja lämmintä riittää, vaikka muille jakaisi. Tokihan kelit ovat hyvinkin lämpöiset varsinkin päiväsaikaan auringon paistaessa, kun vertaa esimerkiksi sinne pohjoiseen Suomeen, mutta talvi se on toki täällä meilläkin ja luonnollisesti myös lämmittämiselle on tarvetta.

Kylmimmät kuukaudet ajoittuvat karkeasti joulu-maaliskuulle, jolloin lämpötilat putoavat varsinkin öiseen aikaan reilusti alle 10 asteen. Itseasiassa tämän talven kylmin päivä oli jokunen viikko sitten ja matalimmillaan lämpö kävi naapurikaupungissa Orihuelassa +0,1 asteessa. Tämä on täkäläisittäin jo hyvinkin kylmä lämpötila. Harvemmin noihin lukemiin mennään, mutta vuodet eivät ole toki veljiä keskenään. Päivisin lämmöt nousevat usein vajaan 20 asteen tuntumaan ja auringossa myös yli +20 asteen.

Oman osansa kylmyyden tunteeseen tekee kosteus. Mikäli et lämmitä asuntoasi, on asunto nopeasti talvikuukausina epämiellyttävä, kylmänkostea. Tämä kosteus viileän ilman ja tuulen kanssa menee luihin ja ytimiin. Myös homehtumisen riski tekstiileillä ja asunnolla on korkeampi, mikäli kosteus on pitkään läsnä.

Eteläisessä Espanjassa tarvitsee lämmittää näinä muutamina talvikuukausina jo ihan asumismukavuuden ja ilmankosteuden vuoksi. Lämmityksessä ei kannata säästää ja on mielestäni nurinkurinen ajattelutapa, ettei henno lämmittää, kun se maksaa. Maksaahan se lämmittäminen Suomessakin, niin miksi se ei saisi maksaa vähän myös täällä Espanjassa?

Tyypillisiä lämmitysmuotoja Espanjassa ovat ilmalämpöpumput, erilaiset kaasulämmittimet, sähköpatterit, takat, kaasukeskuslämmitys sekä uutena tervetulleena lämmitysmuotona pellettitakat. Todennäköinen takka tulee olemaan uusi hankinta myös itselleni. Lisäksi luontainen ystävämme aurinko lämmittää mukavasti päiväsaikaan samalla, kun tuuletat asuntoasi ikkunat tai ovet auki kosteuden poistamiseksi. Etelässä aurinko on vanhin ja perinteikkäin lämmönlähde. Se, mitä vaihtoehtona kaipaisi lisää olisi ehdottomasti aurinkoenergian hyödyntäminen lämmityksessä, mutta valitettavasti se etenee hitaasti poliittisista syistä.

Itse lämmittämisen tarpeeseen vaikuttavat monet seikat kuten asunnon koko, asunnon eristykset, ikkunat, lämmitysjärjestelmä sekä ilmansuunta. Näistä tekijöistä ajattelin kirjoittaa oman kirjoituksensa asian laajuuden vuoksi, jottei yksittäinen bloggausteksti veny suotta kovin pitkäksi. Joka tapauksessa, kun tulet talvisaikaan vierailulle tai asumaan eteläiseen Espanjaan, niin varaudu siihen, että asuntoa on lämmitettävä. Toppatakille ja villasukillekin on tilausta :) Kylmyyteen tuskin kuolet, mutta asumismukavuus ja viihtyisyys saattanee hitusen kärsiä. Vaikka viileitä hetkiä on täällä meilläkin, niin räntäsateeseen ja liukkaisiin keleihin harvemmin tarvitsee varautua.

En oikein osannut valita tekstiin sopivia kuvia kuin muutaman, mutta musiikki kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa -vai kuinka se menikään :)

Tervetuloa mukaan seikkailuun eteläisellä Costa Blancalla. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi myös erittäin suosittuun facebook-ryhmään "Operaatio Varpaat mereen"Apua asunnon etsintään alueelta löydät klikkaamalla linkkiä Camiro Grupo Internacional.

Saludos de Sol 







Lämpötilat Torreviejassa marraskuu 2017.

Niin lämmin kuitenkin, että lapset marraskuussa vielä uimassa meressä. 

Päivällä auringossa lämmöt kirkkaasti yli 20 asteen. Tässä uusi perheenjäsenemme nauttii auringosta. 



Unelmiesi asunto Espanjasta. 



sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Muutama realiteetti osa II - Muutto Espanjaan, maanpäällinen paratiisi?

Tässä toinen kirjoitukseni kyseisestä aiheesta, joka kovasti hiljan puhutteli minua. Ehkä toistan vähän itseäni, kun kirjoittelinkin samaisesta aiheesta aikaisemmin "Muutama realiteetti-elämää Espanjassa". Koin, että tästä aiheeesta on kirjoitettava toinenkin teksti, koska on niin paljon ihmisiä, jotka luulevat, että elämä muuttuu jollain tapaa juhlaksi, onneksi ja jollain tapaa vain biletykseksi tänne Espanjaan muuttaessa. On monenlaisia haavekuvia, että täällä olisi jollain tapaa koko elämä erilaista ja elettäisiin jossain maanpäälisessä paratiisissa.

Moni on jopa kateellinen, kun muutat Espanjaan. Näitä juhlatekstejä ja viihdeohjelmia näet varmasti usein lehdissä tai tv kanavilla. "Kalle Palader muutti Espanjaan", "Julkkis X muutti Espanjaan", "Aurinkorannikon tähtöset" ja niin edelleen.. Onnellista eloa Espanjassa. Juhlia ja glamouria on toki halutessasi paljon, jos niiden perään haikailee. Niitä löytää jokainen Espanjasta jokaiselle päivälle. Siitä ei ole varmasti epäilystäkään. Mutta, mutta..se arkinen todellisuus. Täällä elellään juuri sellaista arkea, kuin siellä pohjoisen pimeydessäkin, tosin vain hitusen lämpöisemmässä säässä.

Haluan jakaa ystäväni itseni myös tähän haaveilijoiden joukkoon. Haaveilin itse niin kauan muutosta ulkomaille tehden esityötä vuosia asian eteen. Itse asiassa hyvinkin monia vuosia ja ajattelin, että se olisi jollain tapaa käännekohta, autuus ja onni elämässäni. Toki se olikin ja on edelleen, mutta monenlaiset haavekuvat muuttuvat nopeasti arjeksi. Minulla se ihana onni, että lähelläni on perhe, ystävät sekä arkiset työt yrityksessä, mutta jos tulet yhtäkkiä maahan ilman mitään järjellistä tekemistä ja arkea, niin voit olla yllättävän nopeasti hukassa. Toki voit olla hyvä keksimään nopeasti järjellistä tekemistä ja hyvä niin, mutta jos et ole, niin toimettomuus valtaa sinut hyvin nopeasti.

Täällä toimeliaalle, yrittävälle ja terveelle pohjalle rakentavalle on paljon tekemistä nähtävää sekä kokemista, mutta jos et ole valmistautunut muuttoosi, niin voi tulla nopeasti eteen viinipullo ja toimettomuus. Korostan edelleen, että ystävä hyvä, mikäli sinulla on mitään ongelmia kotimaassasi perheesi kanssa tai sinulla itselläsi, niin älä tule tänne, ennen kuin olet ne selvittänyt ne kaikki puhtaalle pöydälle. Täällä on todella helppoa tarttua alle kahden euron viinipulloon ja unohtaa todellisuus. Näitä esimerkkejä on jo aivan liikaa ja en toivo, että yhdyt näiden esimerkkien joukkoon. Päivän kännit vedät helposti halutessasi yhdellä eurolla.

Hyvin suuniteltu muutto puhtaalta pöydältä takaa sinulle enemmän kuin upeat puitteet tänne tuloon, mutta jos peität ongelmia ja valehtelet itsellesi, että kaikki muuttuu paremmaksi kun muutat Espanjaan, niin olet väärässä. Olkoon ongelmasi sitten parisuhteesassi, raha-asioissasi tai missä muussa ongelmassa hyvänsä. Muutama viikko turistina Espanjassa on aivan muuta kuin se todellisuus, että muutat tänne pysyvästi tai ainakin pitkäaikaisesti.

Lantin toisena puolena on se, että jos aloitat elämäsi Espanjassa raikkaasti puhtalta pöydältä, niin matkasi on omanlaillaan kuin satu. Näet ja koet kaikkea sitä, mistä lehdissä olet lukenut ja paljon enemmän. Se on toki arkea, mutta voin omasta kokemuksesta sanoa, että elin Suomessa miltei 40 vuotta ja löysin aina uutta nähtävää kotimaasta puhumattakaan siitä, että nyt uusi maa johon tutustua seuraaviksi vuosiksi. Tuskin loppuu tästä upeasta maasta näkeminen ja kokeminen kesken.

Espanjassa on nähtävää ja koettavaa, joka riittää varmasti ainakin minun loppuelämäkseni. Siispä miksi ei myös sinulle rakas lukijani. Tulet sitten tänne töihin, eläkeläiseksi tai muuten vain, niin Espanjalla on sinulle varmasti paljon annettavaa. Espanja on suuri kaunis maa, jolla pitkä historia ja sillä on paljon anettavaa varmasti meille kaikille tulijoille.

Tervetuloa mukaan seikkailuun eteläisellä Costa Blancalla. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi myös erittäin suosittuun facebook-ryhmään "Operaatio Varpaat mereen"Apua asunnon etsintään alueelta löydät klikkaamalla linkkiä Camiro Grupo Internacional.

Jos tykkäät blogistani, jossa yli 160 kirjoitusta Espanjasta, niin klikkaa tuosta oikealta painiketta lue, niin  uusin postaus saapuu sinulle. 

Saludos de Sol 

Tähän bloggaukseen en osannut oikein valita kuvia, mutta hyvää musiikkia muutama kappale senkin edestä :) 


  








Unelmiesi asunto Espanjasta. 



lauantai 25. marraskuuta 2017

Espanjalainen ystävä – Hacer amigos

Ajattelin tähän bloggaukseen kertoa ajatuksiani espanjalaisesta ystävyydestä. Minulla on kunnia tutustua paljon espanjalaisiin ihmisiin asuessani täällä. Espanjalaiset ovat erittäin sydämellistä ja mukavaa kansaa. Toki hankalia tapauksia mahtuu jokaiseen kansakuntaan, mutta koen, että espanjalaiset ovat jokseenkin samanlaisia kuin me suomalaiset vaikka ei sinnepäinkään. Olipas sekavasti ilmaistu :) Joku lukija, joka asuu täällä Espanjassa ymmärtää varmasti kuvaukseni ehkä paremmin.

Joka tapauksessa olen saanut todella paljon mukavia tuttavia sekä yhden todella hyvän espanjalaisen ystävän. Hän syntynyt Baskimaassa eli pohjoisessa Espanjassa. Kaverin kanssa soittelemme kitaraa, kokkailemme porukalla, pyöräillemme, uimme, reissailemme, vaihdamme kuulumisia ja mitä nyt ystävyyteen vain ikinä liittyy. Espanjassa ystävä on enempi kuin veli ja mikään ei ole niin tärkeää kuin luottamus. Confianza-confidence-luottamus. Luottamus vaatii todella pitkän ajan tuntemisen, mutta kun sen jään murrat, saat varmasti hyvän ja luotettavan ystävän espanjalaisesta ikuisesti. Tämä koskee myös yritystoimintaa täällä. Ilman luottamusta, ei kannata edes aloittaa toimintaa täällä. 

Yksi mukava asia on espanjankieli. Kun sinulla on espanjalainen ystävä tai ystäviä on kielen oppiminen suorastaan mukavaa ja kannustavaa. Myös kielen opiskelun motivaatio kasvaa kummasti, koska haluat tietää mitä kaverisi mistäkin ajattelee ja toki haluat kertoa myös omat ajatuksesi hänelle. Mukava näyttää myös kaverille videoita Suomesta. Muutama kummelin jaksokin on katseltu :) Ajatuksissa ilman muuta jossain kohtaa matkustella porukalla myös Suomeen. Espanjalaiset ovat hyvin kiinnostuneita tästä kylmästä kaukaisesta maasta. 

Isoja asioita ovat myös espanjalainen kulttuuri, historia sekä ruoka. Saat kaiken mahdollisen parhaan tiedon kaikesta, kun sinulla on espanjalainen ystävä. On aivan toisella tasolla tutustua vaikka espanjalaiseen kulttuuriin, kun voit kysellä kaikki kaverilta. On myös upea kokkailla paikallisia ruokia, kun on asiantuntija mukana kokkailemassa sekä tehdä upeita paikallisia juomia. Lisäksi jos sinulla on pienikin ongelma on espanjalainen ystäväsi varmasti rinnallasi. Tu broblema es mi broblema. Sinun ongelmasi on myös minun ongelmani. 

Tämä kirjoituksen pihvi kaiketi se, että kannustan ehdottomasti astumaan turistin turkiksista ulos ja tutustumaan sekä ystävystymään paikallisten espanjalaisten kanssa. Saat varmasti matkastasi tai asumisestasi täällä paljon enemmän irti ja pääset näkemään oikeaa Espanjaa ilman turistikulisseja.  

Tervetuloa mukaan seikkailuun eteläisellä Costa Blancalla. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi myös erittäin suosittuun facebook-ryhmään "Operaatio Varpaat mereen"Apua asunnon etsintään alueelta löydät klikkaamalla linkkiä Camiro Grupo Internacional.

Saludos de Sol 

Viva Espana!

Kaverin kanssa pienellä retkellä. Hombres picnic :)

Kaverukset kitaroimassa :) Heitettiin keikka rantapaseolla yhdessä ja saatiin muutama taala :D Yleisöä oli. 

Menet sitten minne vain Espanjassa, niin on kaveri oppaana halutessasi matkassa. 

Jos olet kiinnostunut historiasta saat siitä parhaan tiedon paljasjalkaiselta espanjalaiselta. 
Kun sinulla on espanjalaisia ystäviä sekä työtovereita, niin asuntojen hinnoittelu on aina kohdallaan. On ilo työskennellä espanjalaisten kanssa. 

Täällä otetaan välillä myös rennosti :) 

Paikalliselta työmaalta. Espanjalaiset ovat hyvin ahkeraa porukkaa. 

Tutustuessasi espanjalaisiin, on sinulla mahdollisuus vierailla myös paikallisissa kouluissa heidän kanssaan. Upeita kokemuksia, joita eivät turistit koskaan pääse näkemään. 

Uusia reissuja suunitellessa. Kaverini tuntee vuoret hyvin. Ajatus oli mennä seikkailemaan Pohjois Espanjaan Baskimaalle, mutta töiden takia joudumme siirtämään reissua. 

Ei näistä itse mitään osaisi tehdä :) Paikallisia meren herkkuja. Onneksi on hyvä kaveri joka osaa. Hän myös rakastaa kokkaamista. 

Tehtiin kaverin kanssa  pinzoja. Oli todella hyviä. Vaihdellaan välillä kokkivuoroja. Tänään espanjalaista, huomenna suomalaista reseptiä tarjolla. 


Tässä valmistumassa Tortilla de Patata Rellena. Valmiina tässä ruoassa on monta kerrosta.  En voi sanoilla kuvata miten hyvää se on. Ei saa ravintolasta tätä laatua. 

Espanjalaisia lihapullia hyvin vanhalla reseptillä. Uskomattoman hyviä :) 

Käydään uimassa ja samalla pääsee myös Eder koira uimaan. Eder on Baskinimi ja tarkoittaa hyvin kaunista. 

Tämä se on mielipuuhiamme. Kokkaaminen. Tämä annos menossa tortilla de reyes päälimäiseksi kerrokseksi. 

Mukava näyttää kotikonnuilta kuvia. Jonain päivänä tulemme porukalla vierailulle Suomeen. 


sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Kissa roskiksesta - uusi perheenjäsen.

Näin tuntematonta sotilasta tämän tekstin alkuun lainatakseni " kyllä joka korsussa kissi pitää olla". Meille nimittäin hiljan tuli uusi perheenjäsen vähän niin kuin sattumalta. Elämä se on yllätyksiä täynnä. Uusi perheenjäsen on pienen pieni kissanpoikanen, joka ei kaiketi ollut kuin muutaman viikon vanha. Tai tätä kirjoittaessani, sillä ikää jo muutama kuukausi.

Tämä pieni kissanpoikanen löytyi roskiksista, kun olimme pesueen kanssa pienellä iltakävelyllä tässä lähistöllä. Tarkemmin sanottuna se oli puutarhajäte roskiksen päällä täysin liikkumattomana ja kuin ihmeen kaupalla sen iltahämärässä edes sieltä huomasin. Katsoin vain, että ompas joku heittänyt jonkun nuken tai pienen patsaan roskiksen päälle.

Lähempää tarkastelutuani huomasin sen olevan pienen pieni kissan poikanen, joka oli hylätty roskikseen. Pienen kissan silmät olivat täysin muurautuneet umpeen. Ne märkivät ja olivat todella pahoin tulehtuneet. Eihän sitä sinne raaskinut jättää ja niinhän se oli matkaan otettava. Ajattelin vielä mielessäni, kun lapsetkin oli mukana, että noinko sitä kannattaa kotiin kantaa kuolemaan. Kissa raasu oli nimittäin erittäin huonossa kunnossa. Tuskin olisi enää seuraavaa yötä selvinnyt hengissä.

No, eihän siinä. Puolikuollut sokea pieni kissanpoikanen mukaan ja kotiin hoitoon. Ei voi sanoa muuta kuin sen, että kyllä niillä kissoilla taitaa useampi henki olla, kun tämäkin pienokainen tokeni. En tiedä mitä tälle kissa paralle oli tehty, mutta sen turkkikin oli kuin pietty. Kun pesimme sen varovasti, niin se oli kuin kuollut.  Jo viikon lääkityksen ja pipettiruokinnan jälkeen tämä pieni veijari oli saanut silmänsä kuntoon, turkkikin jo vähän kiilteli ja se leikki jo kovasti.

Tämän tekstin julkaisuaikaan on tästä uudesta perheenjäsenestä tullut ihan täysiverinen ja hyvinvoiva kissa. Kova on tämä veijari myös metsästämään. Kun kotona meillä ei ole torakoita, niin se välillä jostain käy niitä metsästämässä ja kantaa sitten ylpeänä kotiin esitelläkseen saalistaan. Samoin kuin kissat metsästävät hiiriä Suomessa ja saaliin saadessaan ne tuodaan iloisesti näytille, niin samoin ne toimivat täällä, tosin vain suussa erilainen saalis. Torakka on suht harmiton hyönteinen johonka eittämättä joskus törmäät täällä Espanjassa. Näistä olenkin kirjoittanut yhden tekstin, jonka löydät täältä.  Kissa tosin tuntuu olevan enemmän kuin hyvä ja tehokas torakantorjuja, jos niitä vain lähistöllä liikkuu :)


Tervetuloa mukaan seikkailuun eteläisellä Costa Blancalla. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi myös erittäin suosittuun facebook-ryhmään "Operaatio Varpaat mereen"Apua asunnon etsintään alueelta löydät klikkaamalla linkkiä Camiro Grupo Internacional.


Saludos del Sol


Tässä kuvasa kissi reilun viikon vanha löydön jälkeen. 


Kissan pelastajat. 


Kyllä oli pieni reppana. 


Nyt voidaan jo paremmin :)

Laitetaan loppuun vielä muutama rento biisi.





Unelmiesi asunto Espanjasta. http://www.camiro.es/



sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Blogina sekä keskusteluryhmänä - Operaatio Varpaat mereen

Ensimmäiseksi haluan kiittää kaikkia lukijoitani syvällä kumarruksella. Suosio blogillani on yllättänyt minut enemmän kuin täysin. Sivulatauksia näkyy olevan niinkin hurjat lukemat kuin  reilut 239.600 nyt päivitettynä 378.500 kappaletta ja lukijakunta kasvaa koko ajan. Lämmin kiitos tästä teille kaikille blogini seuraajille. Lisäksi kirjoituksiani on julkaistu eri lehdissä kuten Uusi Costa Blanca.

Voitte vain kuvitella, kuinka paljon saan postia Espanja-aiheeseen liittyen sähköpostilla, facebookissa messengerin kautta, viesteinä tai muilla keinoin: lasten kouluasiat, vuokra-asunnot, alueet, autot, ruoka-allergiat, retkivinkit ja niin edelleen. Kysymysten kirjo on enemmän kuin laaja. Olen pyrkinyt toki vastaamaan kaikille parhaani mukaan, mutta valitettavasti aikani on rajallista. Arjen ja oman yrityksen pyöritys vaatii ihan samanlaista panostusta Espanjassa kuin siellä koto-Suomessakin.

Toki olen iloinen, että olen saanut yrityksellemme useamman asunnon ostavan asiakkaan blogini kautta ja niihin kyselyihin mielelläni vastaan suoraan sähköpostilla tai muilla yhteydenottotavoilla. Asunnonostosta kiinnostuneet tavoittavat meidät helposti esimerkiksi nettisivustomme kautta täältä tai facebookin kautta täältä.

Pyydän, että mikäli asia koskee muuta yleistä tietoutta Espanjasta, tule kanssamme keskustelemaan facebook-ryhmäämme "Operaatio Varpaat mereen". Sieltä löydät valtavan laajan tietopaketin Espanjassa asumisesta yhteensä yli 2.800 jäsenen toimesta.  Nyt päivitettynä  3700 jäsentä :) Ryhmä on suljettu, joten voit kysellä ja jakaa tietoa kohtuullisen vapain mielin. Mukaan aktiiviseen ryhmäämme pääset täältä.

Välillä blogin kirjoittelun suhteen on ollut hiljaisempaa, koska työ on vienyt valtaosan ajasta, mutta pyrin pitämään blogin raikkaana, että saadaan uusia mukavia tekstejä luettaviksenne täältä Espanjan auringon alta. Aiheitahan riitää. Kannattaa pysyä kanavalla. Vanhempia tekstejä blogistani löydät noin 150 kirjoituksen verran, joissa edelleen ajankohtaista asiaa, kuten matkavinkkejä sekä paljon muuta. Kannattaa lukea.

PS: Muista käyttää hakutoimintoa sekä blogissa että keskusteluryhmässä löytääksesi juuri sinua kiinnostavia teemoja luettavaksesi.


Tervetuloa mukaan seikkailuun eteläisellä Costa Blancalla. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi myös erittäin suosittuun facebook-ryhmään "Operaatio Varpaat mereen"Apua asunnon etsintään alueelta löydät klikkaamalla linkkiä Camiro Grupo Internacional.

Kannattaa seurailla myös blogini Youtube kanavaa, jossa julkaisen ajan sallimissa puitteissa videoita täältä espanjalaisesta arjesta. Y tuubi Operaatio Varpaat Mereen


Saludos del Sol


ESPANJA ON - UNOHTUMATTOMIA HETKIÄ. Bienvenida para descubrirlas! Tervetuloa kokemaan niitä!

ESPANJA ON - RUOKAELÄMYKSIÄ. Jatkossa juttua tulossa esimerkiksi espanjalaisesta keittiöstä ja
muista makuelämyksistä. Tässä esillä erilaisia grillattavia herkkuja espanjalaiseen tyyliin. 

ESPANJA ON - MARKKINOITA. Eteläisen Costa Blancan suosituilta viikkomarkkinoilta
löydät tuoreet vihannekset ja hedelmät erinomaiseen hintaan.


ESPANJA ON - VÄLIMEREN RANTAA, AURINKOA JA LÄMPÖÄ



- SEKÄ ELÄMYKSIÄ VÄLIMERELLÄ. Rannikolla tarjolla monipuolisia aktiviteetteja jokaiseen makuun.



ESPANJA ON - USKOMATTOMIA LUONTOKOHTEITA.
Kokemuksia, jotka eivät unohdu ja joita ei voi rahassa mitata.

ESPANJA ON - KULTTUURIA. Simpukkatalon kivijalka.
Tämä kaunis simpukoilla vuorattu talo tulee jatkossa esiin blogiteksteissä. 

ESPANJA ON - TAIDETTA. Kuvassa taiteilijan luolatyöpaja.

ESPANJA ON - URHEILUA. Kuvassa palloilua Valenciassa vetten päällä. 

ESPANJA ON - LÄHIRUOKAA. Paikallinen kalatiski lähikaupassa.


ESPANJA ON - UNELMIESI KOTI AURINGOSSA. Kuinka voisimme auttaa teitä unelmassanne eteenpäin?
http://www.camiro.es/fi/












sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Maakuntamatkailua Espanjassa - Sierra Espuña - Vaeltajan ja maastopyöräilijän unelma.

Vihdoinkin pienen vapaan koittaessa arjen askareista kiinteistökaupoista sekä lapsilla samaan aikaan vapaata koulusta, oli aika pakata teltta ja leirintäarvikkeet peräkonttiin ja ottaa etäisyyttä arjesta. Tällä kertaa suuntasimme Murcian vuoristoon upeaan pieneen kylään nimeltä El Berro, joka on kuuluisa kauniista maisemistaan sekä patikointi, että maastopyöräreiteistään.

Tästä kauniista vuoristokylästä löydät erittäin hyvin varustellun ja viihtyisän leirintäalueen Camping Sierra Espuña, jossa uima-allas, ravintola, grillipaikat ja paljon muuta. Leirintäalue on erinomainen tukikohta, mikäli haluat vaeltaa tai maastopyöräillä upeissa vuorimaisemissa. Tämä kaunis vuoristokylä on jo itsessään näkemisen arvoinen paikka. Vaikka kylä on pieni, niin löydät kaikki tarvitsemasi palvelut, joten  matkaan lähtiessäsi tälle matkalle, et tarvitse kuin hyvän mielen ja retkeilyvarusteet, muu löytyy paikan päältä.

Reittejä on niin vaativammalle patikoijalle, kuin myös huippu-urheilijallekkin puhumattakaan maastopyöräilyreiteistä, joita riittää. Pyöräilyreiteistä löydät laajan infopaketin täältä. Varaudu ottamaan oma kohtuullisen kevyt pyörä matkaan, koska alueella on todella suuret korkeuserot ja upeat vuoristoreitit. Näitä reittejä on maastossa niin kuin teillä. Maastossa joudut eittämättä kantamaan pyörää vuoristoisilla poluilla, joista harjanteilta pääset laskettelemaan reittejä vauhdilla alas. Ajatuksena itsellä ottaa uusi reissu fillari matkassa. Seutu on kuin luotu maastopyöräilijälle.

Paikka ei ole missään nimessä pelkille himovaeltajille ja pyöräilijöille, vaan alueelta löydät myös kauniita vuoristoreittejä kokemattomillekin vaeltajille sekä lapsiperheille. Itse kiersimme perheen kanssa patikoiden vajaan 10 km vuorivaelluksen. Mainittakoon, että olisi ollut upea ajaa myös maastopyörällä tämä reitti. Reitin jaksaa lasten kanssa kävellen, mikäli on reilusti evästä ja juomista mukana.

Lisäksi kannattaa kiivetä katselemaan kauniita maisemia myös kylässä sijaitsevalle Kristus patsaalle, jonne löydät helposti kylän pääaukiolta. Täältä maisemapaikalta näet yli kylän ja voit ihailla kauniita vuorimaisemia.

Suosittelen ehdottomasti olemaan alueella vähintään muutaman yön, jotta ehdit kokea ja nähdä mahdollisimman paljon. Kannattaa ehdottomasti myös vierailla paikallisessa kyläkaupassa ostamassa käsin tehtyjä makkaroita sekä muita perinteisespanjalaisia herkkuja. Kauppa on helppo löytää kylän keskustasta.

Lopussa muiden kuvaamia pyöräilyvideoita alueelta sekä muutama video omasta matkasta. Vinkkinä täällä oleville paikallisille liikuntaa ja maatopyöräilyä tarjoaville yrityksille, niin tämä on ehdottomasti hyvä paikka tarjota reissuja.


Tervetuloa mukaan seikkailuun eteläisellä Costa Blancalla. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi myös erittäin suosittuun facebook-ryhmään "Operaatio Varpaat mereen"Apua asunnon etsintään alueelta löydät klikkaamalla linkkiä Camiro Grupo Internacional.

Kannattaa seurailla myös blogini Youtube kanavaa, jossa julkaisen ajan sallimissa puitteissa videoita täältä espanjalaisesta arjesta. Y tuubi Operaatio Varpaat Mereen


Saludos del Sol



Muutama reitti aluella. 


Tyypillenen telttapaikka, missä on sähköt ja vesi vieressä. 


Tästä kaupasta löydät käsin tehdyt herkulliset makkarat ja leivonnaiset.


Leirintäalueella viihtyisä allasalue. 

Leiriintyjiä laidasta laitaan. Osa karavaanareita ja osa omalla teltalla.

Tässä mäessä 20 % nousu. Alueella korkeuserot todella mittavia. 

Ravintola leiriintymisalueella, josta saat juomia ja ruokia. 

Näissä maisemissa mukava vaeltaa ja pyöräillä. 

Yhden reitin varrelta. 

Kuva tästä pienestä kauniista kylästä.

Vastaan voi tulla mitä vain :) 

Yksi tämän pienen kylän taloja. Kauniisti kuisti laitettu. 

Leirintäalueen picnic paikka.

Matkan varrella löydät myös viinitarhoja. 

Kuva vuoristosta serpentiiniteiltä.



                                                Kokeneemmille pyöräilijöille videopätkää.


                             Jos olet maastopyöräilyn ystävä, niin tämä paikka on sinua varten.

                                                      Voi ottaa reitit myös rauhallisemmin


                                                   Kiipeilimme El Berron monumentille.

Unelmiesi asunto Espanjasta http://camiro.es/