keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Espanjalaiset lasten syntymäpäivät.

Koulukuulumisista tulee kivasti kyselyjä, joten tässä pieni postaus lasten koulukavereiden synttäreiltä. Tämä on ilo tässä kertoa, koska lapset ovat saaneet paljon paikallisia kavereita sekä syntymäpäiväkutsuja. Kertonnee, siis siitä, että sisällä ollaan espanjalaisessa yhteiskunnassa ja kaikki asiat menneet enemmän kuin odotusten mukaisesti. Lapset ovat viihtyneet erittäin hyvin ja saaneet paikallisia ystäviä todella mukavasti.

Espanjalaiset syntymäpäiväjuhlat poikkeavat huomattavasti suomalaisista vastaavista. Täällä juhliin osallistuu yleensä aina myös vanhemmat, tuttavat, isovanhemmat ja väkeä on kuin pipoa syntymäpäivillä. Juhliin mentäessä halaillaan ja pussaillan koko väki isäntäväen ja sankarin toimesta. Fiilis on todella hyvä ja lämminhenkinen. Näin lasten vanhempina on ilo luoda uusia verkostoja ja saada uusia tuttavia myös itse näissä upeissa espanjalaisissa juhlissa.

Tyypillisesti juhlat järjestetään muualla kuin kotona, johtuen siitä, että keli täällä juhlimiseen on ylesiseti aina enemmän kuin sopiva ja tilaa järjestää kyseisiä kemuja on ulkotiloissa enemmän kuin sisällä. Paikkoja joissa juhlia järjestetään on ravintolat, erilaiset puuhapaikat, meren ranta on yksi hyvä paikka ja kuten meillä, niin pienemmän miehen seuraavat kemut ovat paikallisessa skeittipuistossa. 

Tarjoilua on varattu luonnollisesti kaikille ja täällä sinänsä jännä, että aikuisille on myös tyypillisesti alkoholitarjoilu mukana, kuten näissäkin kemuissa oli. Vanhemmalle väelle on varattuna valkoviiniä, punaviiniä sekä luonnollisesti olutta. Tämä kuuluu täällä kulttuuriin hyvin pitkälle. Juhlat eivät ole mitkään ryyppyjulat vaan alkoholi on tyypillinen valinta ruokajuomaksi espanjalaisissessa kultturissa. Lapsille taasen oma tarjonta limsoineen ja pikkupurtavineen. 


Musiikkia ja ohjelmaa juhlissa on yleensä monen moista, kuten näissäkin kemuissa taas oli. Yksi hauska ohjelmanumero oli lasten kolikoiden etsintä pelle asuisten klovnien johdolla. Oli mukava seurata, kun lapset etsivät kolikoita kiipeillen tämän upean ravintolan kivipatsaissa, samalla kun vanhemmat katselivat ja pohtivat, että mitäköhän kivinen patsas mahtaapi maksaa, jos sattuu vahinko käymään. 

Yksi kiva juttu on ollut myös se, että kun sankarille on viety lahja, niin juhlien lopuksi saa jokainen kävijä mukaansa tyypillisesti vielä pienen vastalahjan. Alla lisänä tuttuun tapaan kuvakooste näistä iloisista espanjalaisista syntymäpäiväjuhlista. Toivottavasti myös sinä lukijana pääset joskus kokemaan tällaisen hetken. 

Lisää kuulumisia ja vinkkejä tulossa Espanjassa asumisesta. Pysy siis kuulolla ja tilaa uusin blokkaukseni yläpalkista suoraan sähköpostiisi. Mikäli olet uusi lukija tällä kanavalla, niin kannattaa lukea myös noita vanhempia bloggauksiani. Muista myös jakaa blogiani vaikka facebookissa, niin saavat muutkin hyvää tietoa Espanjassa asumisesta. Voit myös tulla SenjorRose Facebook kaverikseni, niin saat postaukseni suoraan sitä kautta postaukseni. Klikkaamalla oikealla olevaa Camiro Grupo Internacional linkkiä löydät apua asunnon etsinnässä Costa Blancan alueelta.

Pellet toimi syntymäpäivien juontajina.

Synttäreillä tehtiin kauniita koristeita lasten kasvoihin. 
Juhlijat etsimässä kolikoita ympäri juhla-aluetta.

Nätti ravintolamilijöön ulkotila, jossa nämä juhlat järjestettiin.. 

Muutamat lapsukaiset kiipeilivät kivipatsaisiin etsiskelemään pelin kolikoita. Arvopatsaita :)

Juhlioita mukavasti paikkalla vauvoista vaareihin.

Tämä yksi kauniista patsaista jula-alueella. 

Liukumäkeä ja kiipeilytlineitä.
Tämä oli kaikille mukava. 

4 kommenttia: