maanantai 29. helmikuuta 2016

Paljonko rahaa tarvitsee asumiseen Espanjassa? Part III

Tämä artikkeli on luettavissa myös uusimmasta Costa Blanca lehdestä ja on tavallaan yhteenveto aikaisemmista aihetta käsittelevistä kirjoituksistani. Muut aihetta koskevat kirjoitukset löydät Osa I ja Osa II.  Koska aihe on niin kovin keskusteltu ja kiinnostava, niin julkaisen vielä tämän kolmannen artikkelin aihetta koskien. 

Arjen elämisen kustannuksien arvioiminen on haasteellista, koska muuttuvia tekijöitä on esimerkiksi perheen kokoonpanosta, elämistottumuksista, asunnon sijainnista ja asumisen muodosta johtuen lukemattomasti. Kustannukset kuitenkin kiinnostavat kovasti, ja suuntaa antavia ajatuksia on kerätty aiheeseen liittyen tähän artikkeliin käytännön kokemuksiin nojaten Torreviejan ja Orihuela Costan alueelta.

Hinnat perustuvat pitkäaikaisasumisen kuluihin; lyhytkestoisissa vuokrasuhteissa kuukausivuokra on korkeampi. Haluamme muistuttaa myös, että kesäaikaan hintataso esimerkiksi asunnon vuokrissa on huomattavasti korkeampi. Elämiseen Espanjassa saa kulumaan paljon rahaa, mutta tuiki tavallista espanjalaista arkea viettäville asumis- ja elinkustannukset ovat hyvin kohtuulliset.


Kerrostalo, neliapila vai erillistalo?

Eteläiseltä Costa Blancalta asunnon voi löytää hyvin edullisesti Suomen vuokrahintoihin verrattuna, ja esimerkiksi 350 eurolla kuukaudessa löytää jo useita kohtuullisen hyviä vaihtoehtoisia kohteita. Sijoitettaessa vuokraan enemmän nousee asunnon taso huomattavasti.

Mikäli oma piha, terassit tai esimerkiksi auton parkkitila kiinnostaa, asunnon valinta kohdistuu todennäköisesti neliapilatyyppiseen kiinteistöön, paritaloon, bungalowiin tai erillistaloon. Näitä löytyy vuokrakohteina hyvin laajalla hintahaarukalla. Edullisia asuntoja löytyy perheelle kuukausihintaan 400-600 euroa, mutta sekä halvempia että kalliimpia on toki tarjolla, ja runsaasti. Tuohon esimerkkihintaryhmään löytyy mukavia, viihtyisiä ja laadukkaita asuntoja eri puolilta Torreviejaa ja Orihuela Costaa.

Niin vuokra- kuin omistusasuntojakin on laajalti tarjolla, ja eteläisen Costa Blancan alueella on asiakkaan markkinat. Laatuunsa ja sijaintiinsa nähden ylihinnoiteltuja asuntoja löytyy, ja valitettavasti asunnoista saattaa tulla maksaneeksi liikaa, mikäli yleinen hintataso ei ole asiakkaalla selvillä. Asuntojen varustetasoissa on myös eroavaisuuksia. Asuntoa valitessa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota siihen, mitä hinta sisältää, mitä sivukuluja maksettavaksi tulee, millainen on asunnon lämmitysjärjestelmä talvikauden varalle ja onko esimerkiksi isompia hankintoja tehtävä välittömästi esimerkiksi television, ulkokalusteryhmän tai kaasugrillin osalta.


Asumisen sivukulut

Asunnon vuokrahinta on ensisijaisesti vaikuttamassa säännöllisiin elinkustannuksiin. Tämän lisäksi lämmitys-, vesi- ja sähkökulut vaikuttavat erityisesti talviaikaan kiinteinä kuluina, joista on vaikea tinkiä. Karkeasti arvioituna noin 100 eurolla kuukaudessa saat vesi- ja sähkölaskun kuitattua nelihenkiselle perheelle isohkossa, keskuslämmitteisessä asunnossa. Talvikaudella kannattaa varata lämmityskuluihin muutama kymppi kuukaudessa enemmän, jos paljon joutuu asuntoa lämmittämään.

Keskuslämmitteisiä kiinteistöjä on selkeä vähemmistö paikallisessa asuntotarjonnassa, ja mikäli löydätte esimerkiksi asunnon, jossa on kaasulla toimiva keskuslämmitys, on talviaikaan lämmitys edullista. Usein lämmitysjärjestelminä asunnoissa näkee ilmalämpöpumppuratkaisuja, jotka vaikuttavat suoraan sähkölaskujen muodostumiseen. Yleisesti ottaen kaasu on edullisempi vaihtoehto sähköön verrattuna.

Kaasupullon hinta talvikaudella 2015-2016 on ollut 12 euroa, kun käytössä on ollut vaihtopullot kaasuyhtiölle. Kotiinkuljetus on ollut helppoa ja maksutonta. Tänä talvena keskuslämmitteisessä kodissamme ei toistaiseksi ole ollut tarvetta jatkuvaan lämmitykseen, vaan ilta- ja aamuaikaan on riittänyt muutaman tunnin lämmitystuokio, ja päivisin on voinut tuulettaa ikkunat ja ulko-ovet auki pihamaalle kosteuden poistamiseksi. Kuukaudessa kulutus on ollut isohkossa erillistalossa keskimäärin kuusi-kahdeksan kaasupulloa tällaisella lämmitystavalla.

Asunnon lämmitystarpeeseen ja näin ollen kulujen rakentumiseen vaikuttaa suoraan asunnon sijainti, jonka merkitystä ei kaiketi liiaksi voi korostaa. Paikalliset suosivat asunnon sijoittumista aamu- ja päiväauringon suuntaan, jotta myös talviaikaan lämpimästi paistava aurinko voi lämmittää ekologisesti kotia. Kokemuksesta tällaista sijaintia voi ehdottomasti suositella, joskin ilta-auringon säteistä saattaa tuolloin joutua tinkimään.

Ruokakulut

Perheen rakenne ja koko määrittää paljon kuukausittaisia ruokakustannuksia. Kotona ruokailu perustelee edullisimpana vaihtoehtona paikkaansa Espanjassakin, mutta myös ulkona syöminen on edullista. Esimerkiksi Menu del dia eli yleensä siestan aikaan tarjolla oleva lounas, joka sisältää alkuruuan, pääruuan ja jälkiruun, maksaa noin 10 euroa. Talvikaudella vaihtoehtoja vajaalla kymmenellä eurolla näkee kesäkautta enemmän. Kattavan Menu del dian vaihtoehtona lounasruokaa löytyy viidellä eurolla juomineen. Lisäksi erityisesti kesäaikaan keskipäivän ja iltapäivän kuumina tunteina houkuttelevat tapakset, pikkusuolaiset juomineen, maksavat ravintolasta riippuen noin kolmesta viiteen euroa. Aamupalaa tarjoillaan ravintoloissa keskimäärin kolmesta viiteen euroon.

Peruselintarvikkeet ovat Espanjassa edullisempia kuin mihin Suomessa olemme tottuneet. Karkeasti arvioituna ruoka on kulueränä noin 30 %:a alhaisempi. Paljon riippuu toki siitä, mistä ruokaostokset käy tekemässä. Viikottaisilta markkinoilta esimerkiksi tuoretuotteet saa marketteja halvemmalla.

Lasten koulunkäynti

Perheellisillä lasten koulumuoto vaikuttaa suoranaisesti siihen, tuleeko lasten koulu- ja ruokakuluja budjetoitavaksi suoraan yksittäisinä kuluerinä. Espanjalaisessa koulussa lasten päivittäinen kouluruokailu maksaa 4,25 euroa. Tähän on mahdollisesti saada huojennusta perheen tulojen perusteella. Lapset voivat vaihtoehtoisesti käydä siestan aikaan kotona syömässä, mikäli kulkeminen kesken koulupäivän järjestyy ja koti sijaitsee kohtuullisen välimatkan päässä. Asunnon sijainnilla on merkityksensä myös tästä syystä. Espanjalaiskouluun kulkeminen on mahdollista myös bussilla.

Muuten maksuttomassa espanjalaiskoulussa ruuan lisäksi koulukirjat ja retket ovat maksullisia. Lapsen kirjat maksavat karkeasti 200 euroa vuodessa. Tämän lisäksi maksettavaksi tulee yksittäisiä retkipäiviä. Esimerkkinä tästä ohjelmallinen koulupäivä Alicanten Santa Barbara -linnoituksella, jonka hinta oli vajaa 20 euroa/lapsi. Sen sijaan lukukausimaksullisissa oppilaitoksissa ruuat, lasten koulukirjat, muu materiaali ja retket saattavat sisältyä lukuvuoden hintaan. Tämä kannattaa selvittää tarkasti kouluvalinnan ollessa ajankohtainen.

Muut kulut

Asumisen muina oheiskuluina luonnollisesti tulee mahdollinen auto, internet- ja puhelinliittymät, vakuutukset, harrastukset – muutamia olennaisimpia tekijöitä mainitakseni. Oma elämäntyyli ja valinnat vaikuttavat kokonaiskustannuksiin. Auton saa hankittua alle 2 000 eurolla, mutta siihen saa myös laitettua 30 000 euroa helposti. Pääsääntöisesti autojen hintataso on huomattavasti halvempi kuin Suomessa. Pääsääntöisesti voi sanoa, että yhdelle ihmiselle riittää noin 1 000 euroa kuussa tavalliseen elämään Espanjassa. Nelihenkinen perhe pärjää 1 400-1 700 eurolla kuukaudessa.

Tässä noin karkeasti asumisen kustannuksista Espanjassa. Muista huomioida, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja absoluuttisia lukuja on vaikea antaa. Toiset tyytyvät vähempään kuin toiset, mutta peruselämän taso on karkeasti tuossa mainitsemassani hintahaarukassa. Noilla summilla parjää hyvin peruselämää elellessä täällä Espanjan auringon alla. Täällä elät siis käytännössä kuin miljonääri, mutta sinulla ei tarvitse olla niitä miljoonia, vähempikin riittää.

Tervetuloa mukaan seikkailuun eteläisellä Costa Blancalla. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi myös erittäin suosittuun facebook-ryhmään "Operaatio Varpaat mereen"Apua asunnon etsintään alueelta löydät klikkaamalla linkkiä Camiro Grupo Internacional.


Espanjassa autoilijoita ei veroteta hengiltä, vakuutukset edullisia, eikä talvirenkaita tarvita. 
Yleisesti asunnoissa yhtiöllä yleinen uima-allas varsinkin kaupungin ulkopuolella.
Mikäli pidät kokkaamisesta, on ruokailu luonnollisesti edullisempaa. Paikalliset elintarvikkeet edullisia ja hyviä.
Polttoaineiden esimerkillisiä hintoja. 
Rahaa saat palamaan myös reilummin jos tykkäät. Tosin tämäkin auto huomattavasti edullisempi kuin Suomessa. 
Kuvassa uudistuotantoa alueelta. Tallaisen hinnalla saat kasvukeskuksesta yksiön tai kaksion Suomesta. 



5 kommenttia:

  1. Hienoa ihanat ruoat halvalla.asun barcelonassa kuukausia syksyisin nautin hinnoista. Totta on rajar riittaa.

    VastaaPoista
  2. Hienoa ihanat ruoat halvalla.asun barcelonassa kuukausia syksyisin nautin hinnoista. Totta on rajar riittaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista Helena. On tosiaan mukava nauttia tuoreita ja herkullisia ruokia tällä hintatasolla :)

    VastaaPoista
  4. Mitä tämä lause tarkoitti:
    "Viikottaisilta markkinoilta esimerkiksi tuoretuotteet saa marketeista halvemmalla."?
    -Artzi-

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentistasi. Kohdassa oli näköjään painovirhe. " Viikottaisilta markkinoilta esimerkiksi tuoretuotteet saa marketteja halvemmalla. Asia kunnossa :)

    VastaaPoista