Joulu ei ole kiinni siitä missä asuu, vaan joulu tulee tekemällä, kuten eräs tuttavani sanoi. Saat juuri sellaisen ja näköisesi joulun kuin haluat. Täältä löytyy niin siirapit, kinkut kuin muutkin tarvitsemasi välineet joulun tekoon. Suurin homma oli löytää sopiva sinappi ja tulikin osteltua neljä eri vaihtoehtoa sopivaksi sinapiksi. Ulkomaiset sinapit kuin ei näin Turun sinapin ystävän suuhun oikein tahdo istua.
Meidän joulumme on miksaus espanjalaisia ja suomalaisia perinteitä. Joulupöytään kuulu kinkkua, karjalanpaistia, joululaatikoita ja luonnollisesti joulukalaa. Kaikki on tehty hakemalla mukavia muistoja suomesta ja samalla lisäämällä sekaan espanjalaisia perinteitä. Kylmäsavulohi siihen tarkoitetulla espanjalaisella suolalla on yksi uusi joulupöydän herkku.
Joulua juhlitaan Espanjassa siinä kuin Suomessakin. Yksi upeimpia elämyksiä oli lasten koulun joulujuhla. Se iloa, laulua ja tanssia täynnä espanjalaiseen tyyliin. Näitä asioita et koskaan turistina pääse kokemaan. Oli todella mukavat juhlat. On nämä espanjalaiset todella musiikin, tanssin ja karnevaalien ystäviä.
Joulupukki saapuu varmasti tänne Espanjaankin, tosin sillä erotuksella, että pukki ei kerkeä turista niin pitkään kuin siellä Suomessa, koska täällä on niin paljon enemmän ihmisiä. Näin siis lasten mielestä. Jännä nähdä mitä se pukki mahtaa illalla tuoda. Päivä jatkuu pukkia odotellessa ja täytyy vielä käydä pikaisesti viemässä pienet joulupaketit kodittomien leirille. Varmasti ilahtuvat.
Alla pieni kuvakollaasi joulun ajalta täältä espanjasta joka jälleen kertoo enemmän kuin tuhat sanaani. Lisäksi video jouluaiheista musiikkiaa täältä Espanjasta. Olen jäänyt täysin koukkuun espanjalaiseen musiikkiin. Eli hyvää joulua ja onnellista uuttavuotta kaikkille lukijoilleni olit sitten missä tahansa maassa viettämässä omaa jouluasi.
PS: Kaikille niille joille ei ole saapunut henkilökohtaista joulutervehdystäni, niin olkoon se tämä blogini, koska kadotin mittavan määrän yhteystietojani samalla kun hukkasin joku aika sitten puhelimeni. Eli tähän väliin pieni jouluvinkki. Ota yhteystiedoistasi kopio äläkä hukkaa puhelintasi :) Puhelimia saa helposti kaupasta uusia, mutta yhteystiedot onkin sitten jo monimutkaisempi juttu.
Tervetuloa mukaan seikkailuun eteläisellä Costa Blancalla. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi myös erittäin suosittuun facebook-ryhmään "Operaatio Varpaat mereen". Apua asunnon etsintään alueelta löydät klikkaamalla linkkiä Camiro Grupo Internacional. Muista myös tilata YouTube kanava, jossa paljon juttuja espanjasta, jonka löydät täältä.
Feliz Navidad
Koululta luokan ovesta. |
Suomessa meillä ennen asunut T-Onttu muutti perässämme Espanjaan. |
Koulun joulujuhlasta. Ei muuten tanssia ja musiikkia puuttunut. |
Esitystä oli monenlaista. |
Koulun joulujuhlan jälkeen pienet myyjäiset, joilla kerätään luokkaretkelle rahaa. |
Tuli piipahdettua La Zenialla jouluostoksilla. |
La Zenialta löydät valtavan korkean maailmanpyörän. Upea. |
Samassa paikassa pulkkamäki. |
Kaikkialla runsaasti jouluvaloja. |
Paikkalisen joulupukin mökki. |
Pulkkamäki Espanjassa. |
Joulukalan valintaa. |
Tämä ei olisi mahtunut joulupöytään, joten valitsimme lohen. |
Kinkkuostoksilla. |
Tällaisia löytyi. Ei kovin pokkea suomalaisesta. Hitusen kyllä. |
Vaihtoehtoja ruokapöytään löytyy. |
Kinkun valintaa. |
Lohi löytyi ja kylmäsavustukseen sopiva espanjalainen suola. |
Joulunaikaan on mukava pyöräillä. Kuva eiliseltä iltalenkiltä. |
Tämä myös iltalenkiltä. Jouluista ainakin minulle. |
Neljää eri sinappia. Tuo missä lukee "dulce" oli lähimpänä oikeaa. |
Jouluaamuna oli tonttu tuonut tämmöiset. Mukava kun pelikentät aivan vierellä. |
Nykyinen pihakoivumme. Jouluna siinä tsirpitti aamulla linnut auringon paisteessa. |
Tonttu oli tuonut myös tällaisen yllätyksen. |
Namusia myös. On hyviä. Saa nähdä mitä itse joulupukki tuo illalla. Sitä odotellessa.... |
Unelmiesi asunto Espanjasta https://www.camiro.es/fi/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti