Näin tuli lapsilla ensimmäiset
koulupäivät käytyä espanjalaisessa koulussa. Ensimmäinen aamu
luonnollisesti kaikkein jännittävin sekä meille vanhemmille, että
lapsille. Sopivinta ja mielestämme parasta koulua olimme perheenä
kartoittaneet jo pitkään ja pääsimme juuri sinne, jonne haimme.
Koulu ja opettajat vaikuttavat todellakin hyviltä. Myös suositukset
tälle koululle on erittäin hyvät. Koulu siis paikallinen tuiki
tavallinen hyvämaineinen espanjalainen koulu.
Täällä Espanjassa koulut alkavat
vuotta aikaisemmin kuin Suomessa, joten pienempi kuusivuotias poika
meni täällä suoraan ensimmäiselle luokalle ja vanhempi 9-vuotias
pieni tyttö meni neloselle. Hän olisi Suomessa mennyt kolmannelle
luokalle. Aikamoinen hyppy siis molemmilta, jotka kielenä eivät
puhu kuin suomea. Täällä kieliongelmiin kouluissa on totuttu,
kuten tässäkin koulussa on noin neljänkymmennen kansallisuuden
koululaisia. Lapset oppivat kielen hyvin nopeasti ja meillä perheenä
ilo jos molemmat lapset oppivat hyvän espanjan sekä englannin
kielen taidot.
Espanjassa kouluun saattaa aina
vanhempi tai vanhemman nimeämä edustaja. Samoin lapsi haetaan aina
koulusta. Toki myös bussilla lapset kulkevat. Lapsia varjellaan
täällä todella tarkoin. Kouluaamuna poliisi ohjaa koulun edessä
liikennettä ja myös iltapäivällä koulun loppuessa, vaikka kysessä
ei ole mikään vilkas katu.
Aamulla kun saatoimme lapset kouluun,
niin sinänsä hauska kun kokoonnuimme koulun pihaan, niin alkoi
espanjalainen musiikki soimaan, tämä musiikki merkkinä välitunnin
loppumisesta. Suomen koulumaailmassa ole tottunut moiseen, mutta
mukava juttu. Lapset jakaantuivat omiin ryhmiinsä ja siitä matka
jatkuu opettajien johdolla luokkiin. Oli vaan uskomattoman rohkeita
molemmat lapset. Vaikka ensimmäisenä aamuna oli pientä jännitystä,
niin iltapäivällä kun haimme lapset koulusta, niin molemmat
haluavat innolla takaisin kouluun.
Itse kouluunhakuprosessi on ihan oma
tarinansa, joten kirjoittellen tästä itse kouluunhakuprosessista
ihan omat ohjeensa jatkossa, jotta pääset mahdollisena lukijana
vähän pienemmällä selvitystyöllä kuin me. Ei ole ihan simppeli
prosessi järjestää kaikkea nollilta ja se vaatii jos jonkinmoista
selvitystyötä ja paperintäyttöä. Tästä sekä monesta muusta
asiasta jatkossa lisää...
Lisää kuulumisia ja vinkkejä tulossa Espanjassa asumisesta. Pysy siis kuulolla ja tilaa uusin blokkaukseni yläpalkista suoraan sähköpostiisi. Mikäli olet uusi lukija tällä kanavalla, niin kannattaa lukea myös noita vanhempia bloggauksiani. Muista myös jakaa blogiani vaikka facebookissa, niin saavat muutkin hyvää tietoa Espanjassa asumisesta. Klikkaamalla oikealla olevaa Camiro Grupo Internacional linkkiä löydät apua asunnon etsinnästä Costa Blancan alueelta. .
Klikkaamalla
kuvat suuremmiksi.
Saludos
de Sol
|
Luokkahuoneiden ovet kauniisti koristellut. |
|
Kuva koulun aulasta. |
|
Kuva koulun aulasta katseltuna vasemmalle. |
|
Koulunkäynti aikatauluja lukuvuodelle. |
|
Monenlaista kaavaketta pitää täytellä. Tässä kysellään voiko lapsista ottaa valokuvia koulussa. |
|
Lisää aikatauluista koulussa. |
|
Tämä parasta lapsilla koulun jälkeen. Uimaan altaalle. |
|
Koulun pihasta pallokentältä. |
|
Kuva sisääntuloaulasta. Kaikki kauniisti koristeltu. |
|
Tässä toinen koululainen koulun jälkeen. |
|
Terveystarkastuksessa ennen ensimmäistä koulupäivää. Kyllä oli todella mukava ja asiantunteva lääkäri. |
|
Neuvolan ja kouluterveyden aula, jossa lapsilla terveystarkastus. Todella viehättävästi toteutettu. |
|
Rokotusaikataulu Espanjassa lapsille. |
|
Poliisi ohjaa liikennettä lasten mennessä kouluun. Koulun sisäänkäynti vasemmalla. |
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOnpa hauska lukea teidän kuulumisia! Kaikkea hyvää asumiselle siellä ja terveisiä vaimolle ja lapsille! Ensi viikolla tulen "sinne päin", nimittäin Madridiin :). Ehkä joskus vielä ihan sinne paikan päällekin. Terkuin Niina V.
VastaaPoistaKiitos kommentista ja terveisistä Niina.
PoistaLapset ovat viihtyneet enemmän kuin hyvin espanjalaisessa koulussa ja kielikin siinä koko ajan on kehittynyt. Tervetuloa vain kyläilemään ja iloisia matkahetkiä Madridiin. Vaimolle meni terveiset perille ja terveisiä sinne Suomeen
Jatkoa odotetaan jo kuumeisesti hakuprosessista!
VastaaPoistaHei Hanna,
VastaaPoistaKiiitos viestistäsi.
Laitetaan mitä pikimmin asiaa kouluu hakemisesta.