sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Lasten ensipäivät espanjalaisessa koulussa.

Näin tuli lapsilla ensimmäiset koulupäivät käytyä espanjalaisessa koulussa. Ensimmäinen aamu luonnollisesti kaikkein jännittävin sekä meille vanhemmille, että lapsille. Sopivinta ja mielestämme parasta koulua olimme perheenä kartoittaneet jo pitkään ja pääsimme juuri sinne, jonne haimme. Koulu ja opettajat vaikuttavat todellakin hyviltä. Myös suositukset tälle koululle on erittäin hyvät. Koulu siis paikallinen tuiki tavallinen hyvämaineinen espanjalainen koulu.

Täällä Espanjassa koulut alkavat vuotta aikaisemmin kuin Suomessa, joten pienempi kuusivuotias poika meni täällä suoraan ensimmäiselle luokalle ja vanhempi 9-vuotias pieni tyttö meni neloselle. Hän olisi Suomessa mennyt kolmannelle luokalle. Aikamoinen hyppy siis molemmilta, jotka kielenä eivät puhu kuin suomea. Täällä kieliongelmiin kouluissa on totuttu, kuten tässäkin koulussa on noin neljänkymmennen kansallisuuden koululaisia. Lapset oppivat kielen hyvin nopeasti ja meillä perheenä ilo jos molemmat lapset oppivat hyvän espanjan sekä englannin kielen taidot.

Espanjassa kouluun saattaa aina vanhempi tai vanhemman nimeämä edustaja. Samoin lapsi haetaan aina koulusta. Toki myös bussilla lapset kulkevat. Lapsia varjellaan täällä todella tarkoin. Kouluaamuna poliisi ohjaa koulun edessä liikennettä ja myös iltapäivällä koulun loppuessa, vaikka kysessä ei ole mikään vilkas katu.

Aamulla kun saatoimme lapset kouluun, niin sinänsä hauska kun kokoonnuimme koulun pihaan, niin alkoi espanjalainen musiikki soimaan, tämä musiikki merkkinä välitunnin loppumisesta. Suomen koulumaailmassa ole tottunut moiseen, mutta mukava juttu. Lapset jakaantuivat omiin ryhmiinsä ja siitä matka jatkuu opettajien johdolla luokkiin. Oli vaan uskomattoman rohkeita molemmat lapset. Vaikka ensimmäisenä aamuna oli pientä jännitystä, niin iltapäivällä kun haimme lapset koulusta, niin molemmat haluavat innolla takaisin kouluun.

Itse kouluunhakuprosessi on ihan oma tarinansa, joten kirjoittellen tästä itse kouluunhakuprosessista ihan omat ohjeensa jatkossa, jotta pääset mahdollisena lukijana vähän pienemmällä selvitystyöllä kuin me. Ei ole ihan simppeli prosessi järjestää kaikkea nollilta ja se vaatii jos jonkinmoista selvitystyötä ja paperintäyttöä. Tästä sekä monesta muusta asiasta jatkossa lisää...

Lisää kuulumisia ja vinkkejä tulossa Espanjassa asumisesta. Pysy siis kuulolla ja tilaa uusin blokkaukseni yläpalkista suoraan sähköpostiisi. Mikäli olet uusi lukija tällä kanavalla, niin kannattaa lukea myös noita vanhempia bloggauksiani. Muista myös jakaa blogiani vaikka facebookissa, niin saavat muutkin hyvää tietoa Espanjassa asumisesta. Klikkaamalla oikealla olevaa Camiro Grupo Internacional linkkiä löydät apua asunnon etsinnästä Costa Blancan alueelta. .

Klikkaamalla kuvat suuremmiksi.


Saludos de Sol 




Luokkahuoneiden ovet kauniisti koristellut.

Kuva koulun aulasta.

Kuva koulun aulasta katseltuna vasemmalle.

Koulunkäynti aikatauluja lukuvuodelle.

Monenlaista kaavaketta pitää täytellä. Tässä kysellään voiko lapsista ottaa valokuvia koulussa.

Lisää aikatauluista koulussa. 

Tämä parasta lapsilla koulun jälkeen. Uimaan altaalle.

Koulun pihasta pallokentältä. 

Kuva sisääntuloaulasta. Kaikki kauniisti koristeltu.

Tässä toinen koululainen koulun jälkeen.

Terveystarkastuksessa ennen ensimmäistä koulupäivää. Kyllä oli todella mukava ja asiantunteva lääkäri.

Neuvolan ja kouluterveyden aula, jossa lapsilla terveystarkastus. Todella viehättävästi toteutettu.

Rokotusaikataulu Espanjassa lapsille.

Poliisi ohjaa liikennettä lasten mennessä kouluun. Koulun sisäänkäynti vasemmalla. 

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Onpa hauska lukea teidän kuulumisia! Kaikkea hyvää asumiselle siellä ja terveisiä vaimolle ja lapsille! Ensi viikolla tulen "sinne päin", nimittäin Madridiin :). Ehkä joskus vielä ihan sinne paikan päällekin. Terkuin Niina V.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja terveisistä Niina.

      Lapset ovat viihtyneet enemmän kuin hyvin espanjalaisessa koulussa ja kielikin siinä koko ajan on kehittynyt. Tervetuloa vain kyläilemään ja iloisia matkahetkiä Madridiin. Vaimolle meni terveiset perille ja terveisiä sinne Suomeen

      Poista
  3. Jatkoa odotetaan jo kuumeisesti hakuprosessista!

    VastaaPoista
  4. Hei Hanna,

    Kiiitos viestistäsi.

    Laitetaan mitä pikimmin asiaa kouluu hakemisesta.

    VastaaPoista