lauantai 28. syyskuuta 2019

Tortilla de Reyes - Kuninkaallinen munakas

Edellinen kirjoitus oli hitusen surullista kerrottavaa Espanjaan iskeneestä Gota Friasta, joka aiheutti täällä tulvia, joten kirjoitellaan nyt kevyempää kerrottavaa. Olenkin luvannut kirjoitella kovasti ruoasta. Ruoan laitto on yksi rakkaimpia harrastuksiani ja varsinkin täällä Espanjassa kun voi ostaa kaikkea herkullista ja tuoretta toreilta, niin se enemmän kuin hienoa, joten tässä jaksossa yksi erittäin herkullinen ja helppo resepti nimeltä Tortilla de Reyes.

Tämä ruoka todellakin nimensä mukaan kuninkaallisen maukas. Reseptin sain yhdeltä pohjois Espanjassa syntyneeltä tuttavalta. Tosin tätä reseptiä voi soveltaa maun mukaan. Melkein kaikki käy mitä kaapista löytyy. Ideana tässä ruoassa on tehdä munakkaista herkullinen monikerroksinen täytekakku jonka välissä  ja päällä on tomaattia, suolakurkkua sekä reilusti majoneesia. Ruokaan tarvitset seuraavaa:

Kanamunia. Määrä riippuu siitä kuinka monta kerrosta kakkuun haluat. Itse laitan per kerros 5-6 kananmunaa riippuen montako syöjää sekä kuinka isolla pannulla munakkaan tekee. Jos teet nelikerroksisen, niin 20 kanamunaa menee helposti.

Tonnikalaa paloina. Määrän voit päättää itse, mutta pieni purkillinen per kerros on aika sopiva. Itse käytän tonnikalaa joka öljyssä. Öljy on hyvä kaataa purkista pois.

Tomaattia. Pieneksi silputtuna. Yksi per kerros on hyvä.

Paprikaa. Myös pieneksi silputtuna munakkaan sekaan. Tämäkin maun mukaan.

Pekonia pieneksi silputtuna. Tulee ruokaisampi.

Purjoa pieneksi silputtuna.

Majoneesia, suolakurkun viipaleita sekä tomaattiviipaleita kerrosten väliin. Consumin kaupan suolakurkut täällä hyvin lähellä suomalaisia suolakurkkuja. Nämä isossa purkissa.

Jos kaapissa sattuu olemaan vaikka paistettua jauhelihaa, kanaa tai muuta lihaa, niin ei muuta kuin sekaan vain pieneksi silputtuna. Sienet käy myös oikein hyvin.

Laita kananmunat kulhoon sekä muut ainekset. Sekoita hyvin ja laita munakas hautumaan paistinpannulle miedolla lämmöllä. Toki pannulle ensin oliiviöljyä. Sitä voit myös lorauttaa tilkan itse munakkaaseen. Kun munakas sopivan kypsä, niin käännä se lautasen avulla toisin päin ja paista toinen puoli. Tee näin jokaiselle munakkaalle.

Laita ensimmäinen munakas tarjoilulautaselle ja voitele päällinen reilusti majoneesilla. Laita päälle tomaatti sekä suolakurkkuviipaleita. Sitten vain seuraava kerros päälle ja saman toisto. Kerroksia voi olla niin monta kuin vain haluat. Viimesen päälle taas majoneesia, tomaattia sekä suolakurkkua. Jos haluat oikein fiinistellä, niin päälimmäisen kerroksen tomaatit ja suolakurkut voi leikellä ja asetella kauniisti. Sitten vain ääntä kohti ja on todella hyvä :) Maistuu hyvältä myös kylmänä ja on todella ruokaisa.

Tervetuloa mukaan seikkailuun eteläisellä Costa Blancalla. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi myös erittäin suosittuun facebook-ryhmään "Operaatio Varpaat mereen"Apua asunnon etsintään alueelta löydät klikkaamalla linkkiä Camiro Grupo Internacional. Muista myös tilata YouTube kanava, jossa paljon juttuja espanjasta, jonka löydät täältä.



Saludos del Sol


Tortilla de Reyes on enemmän kuin herkullinen.

Paista munakkaat miedolla lämmöllä.
Munakas on helppo kiepsauttaa lautaselle kun käännät vain pannun ylösalaisin, niin munakas jää lautaselle hienosti ja sitten vain toinen puoli paistoon. 

Tähän päälle majoneesi ja muut herkut ja seuraava kerros päälle.

Ensimmäinen kerros jossa suolakurkut, majoneesi ja tomaatti. 


Lopputulos näyttää tältä. Tässä vain kaksi kerrosta, mutta niitä voi olla vaikka kymmenen. 


Unelmiesi asunto Espanjasta.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti