torstai 23. huhtikuuta 2015

Tervetuloa Operaatio Varpaat mereen blogiini.

Operaatio Varpaat mereen on ollut hyvin pitkäaikainen haaveeni muuttaa ulkomaille. Nyt tästä haaveesta näyttäisi vihdoinkin tulevan totta. Haluaisin jakaa tämän kokemuksen haasteineen, iloineen ja suruineen kanssasi, jos vaikka meillä olisi sama haave.

Esityötä varsinaiselle muutolle olen ehtinyt tehdä jo muutaman vuoden. Kokemuksesta voin kertoa, että järjesteltävien asioiden määrä on huikea. Varsinkin jos kyseessä on lapsiperhe. Sinkkuna heittäisi repun selkään ja lähtisi, mutta perheenisänä se ei ole niin helppoa.  Käytännön järjestelyihin pyrin palaamaan myöhemmissä teksteissäni.

Asia, josta tulen paljon myös jatkossa kirjoittamaan blogissani, on asuntokaupat Espanjassa, koska työ jonka aloitan Espanjassa on kiinteistövälitys. Asiaan olen paneutunut jo vuosia ja kokemusta työstä on kotimaassa runsaasti, sekä myyjänä, että myyntikouluttajana. Toki uudessa maassa on varmasti omat haasteensa, mutta toimisto, johon olen menossa vaikuttaa todella hyvältä, osaavalta ja luotettavalta välitystoimistolta, joka varmasti antaa hyvän tuen työssäni. Mikäli siis olet jatkossa kiinnostunut asunnoista toimialueellani, niin ota rohkeasti yhteyttä.

Vielä on enemmän kuin paljon epäselvää ja selvitettävää, mutta muutto pitäisi olla kaiketi ennen syyskuuta, koska Espanjassa alkavat koulut ja olemme päättäneet laittaa lapsemme Espanjalaiseen kouluun, josta tulen kirjoittamaan myös jatkossa mahdollisimman kattavasti. Tämä on se yksi niistä asioista, joka eniten jännittää, kuinka lapset sopeutuvat täydellisen uuteen elämään, mutta olen saanut paljon kannustusta ihmisiltä jotka ovat muuttaneet ulkomaille. Viesti on ollut selkeä. Alkuhankaluuden jälkeen lapset oppivat todella nopeasti uuden kielen. Lastemme iät ovat 6 ja 8 vuotta.

Se miksi valitsimme kohdemaaksi nimen omaan Espanjan johtuu kaiketi vain sattumasta, mutta toki muitakin syitä on. Alla oleva video avaa varmasti parhairten niitä muita syitä. Espanja on todella paljon muutakin kuin aurinkoranta vaikka muuttomme suuntaakin etelä rannikolle Torreviejaan.
Torrevieja on kaunis pieni kaupunki välimeren rannalla Alicanten maakunnassa, josta tulen kertomaan kaiken mahdollisen ja mahdottoman matkan varrella. Pysy siis kanavalla.

Tervetuloa mukaan seikkailuun eteläisellä Costa Blancalla. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi myös erittäin suosittuun facebook-ryhmään "Operaatio Varpaat mereen". Apua asunnon etsintään alueelta löydät klikkaamalla linkkiä Camiro Grupo Internacional. Muista myös tilata YouTube kanava, jossa paljon juttuja espanjasta, jonka löydät täältä.

Cheers




Unelmiesi asunto Espanjasta https://www.camiro.es/fi/







2 kommenttia: