perjantai 11. syyskuuta 2020

Moottoripyörän katsastus Espanjassa

Monelle varmasti voi tulla yllätyksenä, että myös skootterit sekä moottoripyörät on katsastettava Espanjassa kuten autotkin. Katsastus on vuosittainen ja siispä oli aika käydä katsastamassa oma moottoripyörä. Tosin Espanjan valtio on antanut reilusti jatkoaikaa ajoneuvojen katsastuksille tämän korona viruksen takia, mutta parempi hoitaa tämäkin asia pois päiväjärjestyksestä. 

Katsastusasemalle (ITV) voi ajella aikaa varaamatta kuten siellä koto Suomessakin.  Katsastus itsessään on edullinen, muistaakseni moottoripyörälle alle 20€. Mukaan asemalle tarvitset suht samat asiapaperit kuin kotimaassakin, eli rekisteröintipaperit. Vakuutusmaksu sekä maksettu tieverolappu on myös hyvä olla mukana. Itse katsastus on suht simppeli toimenpide silloin kun kaikki on kunnossa. Pyörästä tarkastetaan valot, jarrut, iskarit, vilkut sekä kaikki muu olellinen ja sitten se mutta kohdallani...

Oma pyörä sai hylsyn ensimmäisellä kierroksella johtuen siitä, että pyörä ei ollut alkuperäiskunnossa. Pyörään oli vaihdettu uudet vilkut, jotka isommassa osakokonaisuudessa kinni takana, lisäksi puuttui rekisterikilven alta musta muovin pala ja pyörässä tehoputki, niin siihen vaadittiin tehtaan sertificaatti, että putki on suunniteltu juuri tähän pyörään. Putken desipelit mitattiin myös sekä pyörän päästöt, jotka oli onneksi kaikki kunnossa. 

Hylkäyksen myötä ei kun pyörä kotia ja vaihtamaan alkuperäisosat takaisin. Oli siinä oma pieni operaationsa, mutta onneksi kaikki alkuperäisosat oli tallella, eli muista jos ostat pyörän jota muokattu kauniimmaksi ja tehokkaammaksi, niin varmista, että sinulla alkuperäisosat. Tarvitset niitä varmasti kun katsastat pyörän. Certificaatin pakoputkeen sai onneksi helposti tulostettua netistä pakoputken valmistajan sivulta, joka ei muuten sitten mustavalkoisena tulosteena kelpaa, vaan se pitää olla värillinen. Jälkitarkastus muuten edullinen joka vain 9 euroa. Näiden muutosten jälkeen pyörä heittämällä läpi ja ei muuta kuin keula kohti uusia seikkailuja baanalle. Jatkossa siis kivoja bloggauksia moottoripyöräilyn merkeissä. Muista pysyä kanavalla ja tilailla myös Youtube kanavani, jossa paljon videoita Espanjan maalta. 

Tervetuloa mukaan seikkailuun eteläisellä Costa Blancalla. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi myös erittäin suosittuun facebook-ryhmään "Operaatio Varpaat mereen". Apua asunnon etsintään alueelta löydät klikkaamalla linkkiä Camiro Grupo Internacional. Muista myös tilata YouTube kanava, jossa paljon juttuja espanjasta, jonka löydät täältä.

Saludos del Sol! 

Juuri leimattu kulkupeli. Ei muuta kuin baanalle kohti uusia seikkailuja! 

Dokumentit esitellään toimistolle ja sitten vain jonoon odottelemaan vuoroa. 

Näistä ovista sisään katsastukseen. 

Tällaiset alkuperäiset osat piti vaihtaa pyörään. 

Tämäkin muovinen läpsykkä piti olla rekisterikilven alla. Tarkkaa on..

ITV, eli Espanjalainen katsastusasema. 

Ei muuta kuin kohti uusia seikkailuja. Tänään Santa Polassa, huomenna en tiedä missä :) 

Unelmiesi asunnot Espanjasta löydät https://www.camiro.es/


















3 kommenttia:

  1. En tiennytkään, että siellä päin moottoripyörätkin täytyy katsastaa. Varmasti kyllä tuolla Etelämmässä on mukava ajella kaksipyöräisellä. Itsellä auton katsastus edessä päin.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista lukea, minkälaista elämä on siellä toisaalla. Meillä on auton katsastus tulossa kuukauden kuluttua. Hieman jännittää. Moottoripyörän katsastukseen on vielä onneksi aikaa.
    https://www.go-katsastus.fi/

    VastaaPoista
  3. Itse nyt loman loppuvaiheilla Benailmadeirassa mietiskelen, että jos ajaisi oman vanhan Bemarin tänne, jos töllin myynti Turussa toteutuu...
    Vain ne käytännön vaikeudet siinä, kun silloin pyörä olisi "tuonti pyörä"?

    VastaaPoista