keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Kesämökki Suomesta vai Espanjasta?

Tämän tekstin kirjoittajana olen toki hitusen jäävi puhumaan aiheesta, koska myyn itse näitä "kesämökkejä" Espanjasta, mutta en malttanut olla kirjoittamassa myös tästä aiheesta pientä puoliksi huumoripitoista bloggausta, kun se aiheena nousee usein esiin keskusteltaessa esimerkiksi keleistä täällä Espanjassa ja Suomessa. Lisäksi teksti sai kimmokkeen, kun katselin muutamaa muistoa omalta mökkireissulta viimekesältä. Tästä yksi video lopussa. 

Suomalaiset ovat mökkihullua kansaa. Tilastokeskuksen arvion mukaan kesämökkejä jo 2014 oli Suomessa yli puolimiljoonaa kappaletta. Siispä nyt pientä asiaa mökkeilystä. Annetaan kirjoituksen toimia myös avoimena mainoksena, niin ei tule kellekkään lukijalle oloa, että kirjoituksessa olisi piilomainontaa :) 

Näin pääsiäisen aikana lomien vain salliessa moni Suomalainen siis halajaa varmasti mökille, kuten allekirjoittanutkin omalle mökille jos vain olisin Suomessa. Mikä onkaan mukavampaa, kuin irtiotto arjesta ja grillailla vaikka avotulella tai takan edessä makkarat ja käydä illanpäälle saunomassa nauttien saunan jälkeen kynttilän valossa herkullisen illallisen vaikka viinin kera. No mikä jottei.., mutta se kolikon toinen puoli.

Moni seurava asia riippuu toki mökkisi varustelutasosta ja sijainnista millainen show sinulla on ennen tuota unelmien hetkeä saunassa sekä takan ääressä. Veikkaan, että aika monella, kuten minulla on askarreltava ainakin monenlaista seuraavaa ennen näitä upeita takkatulen ja saunan tuomia hetkiä. Seuraavasta ei kannata kenenkään vetää herneitä nenään, vaan kirjoituksen voi ottaa kevyellä huumorilla tai jättää tyystin lukematta.

Hommahan lähtee aina käyntiin siitä, että itse mökille lähtöön on karmea homma. Pakkaaminen ja valmistautuminen, koska mitään ei saa, eikä voi unohtaa tältä suurelta h-hetkeltä. Yleensä mökki sijaitsee kohtuu kaukana kaikista palveluista, koska olemme aika eristäytyvää kansaa ainakin mökkien suhteen, niin kaikki on muistettava. Tavaraa auto niin täyteen kuin se vain ikinä menee ja lapset perään. Tietenkin vielä kaupan kautta täydennystä ja kohti mökkiä. Bensaa ja muuta relettä kuluu monesti jo yhden etelänmatkan verran tässä hommassa helposti.

Mökille saavuttua alkaa talviaikana yleensä ensimmäisenä lumen auruu. Mikäli mökkitie ei ole täysin talvikunnossapidetty, niin ei muuta kuin lapio ja kola kouraan. Mikäli taasen naapurin traktori on tien aurannut, niin ainakin piha on vähintään kolattava, kun lunta voi pahimmillaan olla kainaloihin asti. Toki keli voi olla myös hyvinkin loskainen, että tätä suoritusta ei tarvitse tehdä ja pääset kumisaappaat jalassa hakemaan liiteristä märkiä puita. Pahimmillaan voi loma alkaa myös putkien sulatuksella jos mökillä on juokseva vesi tai muuten aloitetaankin veden kanto ämpäreillä kaivolta. Kesällä luonnollisesti tuleekin sitten vettä taivaalta ihan muutenkin tarpeeksi.

Kohmeisten ja märkien puiden kanssa voit aloittaa tunnelmallisesti tuvan, nuotion sekä saunan lämmittämisen samalla huomatessasi, että voi perkule kun makuupussit jäikin kotiin eteiseen ja tulitikkuja ei ole kuin muutama. Tunnelmaa lisää tuvassa se, että kylmät muurit eivät tietenkään taas vuoden käyttökatkon jälkeen vedä, ne on nuohoamatta ja mökki muistuttaa enempi savustuspönttöä kuin lomaidyliä.

Kesäaikana tullessasi tähän omaan pieneen lomaparatiisiin alkaa nurmien ajo, risujen raivaus, puiden teko, ulkohuussin alustan tyhjennys, kattojen korjaus ja muu työsiirtolapuuha. Aurinkojakkarasta ja omasta ajasta levossa ei tarvitse edes unelmoida, koska mökillä on sata eri kunnostettavaa asiaa, jotka tietenkin pitää kaikki tehdä samalla kahden viikon lomalla ja tietenkin sillä ainutlaatuisella hetkellä kun on pouta ja aurinko kerrankin paistaa. Aiheesta pieni hauska videoklippi löytyy täältä.

Kesällä on myös upea käydä esimerkiksi lasten kanssa kalassa. Juuri kuin pääset kääntämään rakkaan soutuveneen talviteloilta oikein päin rojahtaa taivaalta vettä niskaaan kuin saavista kaatamalla. Ei muuta kuin K-kaupan kalahyllylle. Moottoripyörää tai avoautoa ei kannata mökin varastosta edes kaivaa esiin, kun hommassa ei ole kuin tekemisen vaiva. Vettä tulee kuitenkin. Toki on mukava huomata, että omistat kyseiset vempeleet, muttet koskaan voi niitä käyttää.

Suomen luonto tuhansine järvineen sekä miljardine hyttysineen ja hirvikärpäsineen on kaunis ja vehreä varsinkin jos sen pääsee joskus kokemaan ilman offia ja sadeasua muutenkin kuin auton ikkunasta ihaillen. Järvistä on myös upea nauttia auringon laskussa uiden, jos vain se aurinko joskus nousisi ja paistaisi ennen laskua ja vesi olisi joskus niin lämmintä, että siinä voisi uida palelematta. Onneksi jokaisella mökillä on sauna, että voi lämmittää itsensä ennen virkistävää uintia. Uitavahan se on kerran kesässä vaikka olisi jäät järvessä perskules.

Kotimatkalla idylliseltä mökkilomalta voit muistella vielä sitä suunnatonta osamaksunippua pankille, jota ei ole jäljellä enää kuin 20 vuotta tästä 150,000€ unelmien ostoksesta. Toivoen samalla, että jospa seuraavalla tai edes sitä seuraavalla lomareissulla osuisi paremmat kelit ja mökin kiinteät muut kulut kuten kiinteistövero ja vakuutukset eivät enää tästä nousisi. Lisäksi pohdit sitä pitkää rautakauppalistaa, jonka kuskaat seuraavalla kierroksella peräkärryllä repien tulevalle rennolle mökkilomalle.

Toinen vaihtoehto tietenkin on ostaa edullinen lentolippu esimerkiksi Espanjaan tai muuhun lämpöiseen maahan, missä aurinko todennäköisesti paistaa eikä ole pakkasta, räntää eikä loskaa. Vain reppu selkään riittää. Risujen ajoa tai puiden tekoa ei ole vastassa, vaan voit halutessasi nauttia oikeasti lomasta. Myös samalla rahalla minkä maksat kesämökistä Suomeen pääset jo huippusijainnille luksusasuntoon välimeren rannan tuntumaan ja toki myös paljon halvemmallakin asuntoja löytyy.

Semmoinen vuodatus tälläkertaa :)  Tunnistitko itsesi? Minä tunnistin monessa kohtaa. Toivottavasti ensikesänä kelit mökkeilijöille paremmat ja tietenkin nyt pääsiäisenä. Hyvää pääsiäistä keleistä huolimatta kaikille lukijoille ! ;)

Saludos del Sol

Tervetuloa mukaan seikkailuun eteläisellä Costa Blancalla. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi myös erittäin suosittuun facebook-ryhmään "Operaatio Varpaat mereen"Apua asunnon etsintään alueelta löydät klikkaamalla linkkiä Camiro Grupo Internacional.




Kesämökki voi olla myös tallainen. Sen saa noin 150,000 tuhannella. 

Samaisen asunnon sisätiloista.
Pääsiäisen lämpötiloja lähikunnista. 

Pääsiäisen säätiedot oman mökin seudulta. 

Muistoja viimekesän mökkireissulta. Mukavaa hommaa se on puiden pilkkominenkin, jos ei vain vettä sada :) 
Makkaranpaisto myös avotulella on enemmän kuin hienoa. Tosin sillä edellytyksellä, ettei tule vettä kaatamalla, että nuotio palaa. 
Täällä avoautolle ja moottoripyörälle on varmasti käyttöä. Tämä kaunotar koeajettiin yhdelle asiakkaalle. 

Video omalta mökkireissulta viimekesältä.

Mökki voi olla myös näissä maisemissa.

Pekka Pouta kertoo säästä.

Tämkin asuntokaunotar alle 150,000€


Loppuun vielä pieni kevennyskappale :)




Unelmiesi asunto Espanjasta. 

2 kommenttia:

  1. Hih hyvin kirjoitettu juttu. Itsekin ihmettelen miten niin moni suomalainen haluaa juuri Suomesta sen mökin? No, onhan rauhallinen järvimaisema ihan jees mutta onko se kaiken sen työn arvoista? Tuohon listaan olisi vielä muuten voinut mainita ne hyttyset...

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Hyttyset löytyy tekstistä myös :)

    VastaaPoista