sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Maakuntamatkailua Espanjassa - El Castillo de Santa Bárbara

Yksi upeita ja ainutlaatuisia matkakohteita eteläisellä Costa Blancalla on Alicanten linna El Castillo de Santa Barbara. Tämä uskomaton vuorilinna on yksi alueen kuuluisimpia nähtävyyksiä. Linna sijaitsee keskeisellä paikalla Benacantil-vuoren huipulla ja on kaupungin maamerkkinä aivan rannan tuntumassa.

Vierailu Santa Barbaran linnaan sopii kaiken ikäisille. Vierailuun kannattaa varata koko päivä, koska kyseessä on todella valtava ja moniulotteinen rakennelma pitkin vuoren kuvetta sekä sen yläosassa huipulla. Nähtävää ja koettavaa on todella paljon.

Itse linnoitukseen pääset kolmella tapaa: kävelemällä kaupungista ylös saakka upeita muureja ja massiivisia kiviportaita pitkin; autolla reiluun puoleen väliin asti mutkittelemalla serpeeniteitä tai vaihtoehtoisesti suoraan kaupungin uimarantojen puolelta hissillä. Hissi on ehdottomasti paras pienemmille tutkimusmatkailijoille sekä muutoin heikommin liikkuville. Itse linnaan on vapaa pääsy, mutta hissi ylöspäin maksaa muutaman euron. Alastulo hissillä on ilmainen. Muutaman euron maksullisia opaskierroksia järjestetään päivittäin.

Itse patikoimme linnavuoren huipulle saakka ja suosittelen lämpimästi tätä vaihtoehtoa myös muille. Lähtöpiste patikointiin löytyy kätevästi etsimällä Alicanten Tram-liikenteen pysäkki "Mercado", ks. http://www.tramalicante.es/planos.php?page=103. Vuoripatikoinnin varrella pääset kokemaan ja näkemään koko uskomattoman linnarakennelman alhaalta ylös asti. Kun mukana on juotavaa ja vähän evästä, niin voi pitää pienen picnikin välillä. Mitä kuumempi matkapäivä, sen tärkeämpää on juominen ja suolainen pikkupala.

Linnan sijainti on todella korkealla ja sieltä on uskomattoman kauniit näkymät merelle sekä koko Alicanten kaupungin yli. Ylhäällä voi mielikuvituksissaan hahmottaa, kuinka uskomattoman vaikeita nämä linnat ovat aikoinaan olleet valloittaa. Santa Barbaran linnoituksella on monenlaista mielenkiintoista historiaa, jota löytyy enemmän aiheista kiinnostuneille Google-haulla "Castillo de Santa Barbara"; Wikipediasta löydät tietoa täältä  sekä linnan kotisivut täältä. Suosittelen ehdottomasti käymään ja kokemaan historiaa tässä upeassa linnassa. 

Tuttuun tapaan kuvat klikkaamaksi suuremmiksi. Viimeisenä mielenkiintoinen video linnan historiasta. 

Tervetuloa mukaan seikkailuun eteläisellä Costa Blancalla. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi myös erittäin suosittuun facebook-ryhmään "Operaatio Varpaat mereen"Apua asunnon etsintään alueelta löydät klikkaamalla linkkiä Camiro Grupo Internacional.



Saludos del Sol 


Muuri ja patikkareitti ylös Santa Barbaran linnaan on osittain suhteellisen jyrkkää nousua.


Kuva kulkureitin keskivaiheilta alhaalla siintävään Alicanten kaupunkiin päin.

Näitä muureja pitkin voit kiivetä linnaan, joka sijaitsee vuoren huipulla. 

Matkalta upeat näkymät.


Kuva linnaan nousevalta tieltä. Jyrkkiä mutkia sekä laskua.


Linnaan johtava tie on todella kapea isoille kulkuneuvoille.

Linnan  jyhkeä portti.
Muurit linnassa noin metrin paksut.  

Kuva linnan sisäpihalta. Erilaisia ja moniulotteisia kulkureittejä sekä käytäviä on paljon. 
 

Linnassa upeita vaakunakivitauluja.


Huomaa Suomen lippu kilvessä. 

Linnassa esillä vuosisatojen historiaa. Taulussa kuvataan englantilaisten
laivastoa mereltä käsin linnan edustalla.

Todella historiallinen paikka.


Linnan yksi saleista.
Santa Barbaran linna on muuttunut aikojen saatossa. Kuvia eri aikakausilta. 

Yksi linnan sisäpihoista.


Santa Barbaran linna on kokenut tykkitaisteluita.


Linnan vartija. 

Uskomattomat maisemat kohti pohjoista Alicantea. 

Kuva linnan yläosasta.

Linnaan pääset tästä ovesta kaupungin rannan tuntumasta hissillä. Nousumaksu muutaman euron.
Paluu hissillä alas rannalle on ilmainen. 



                                                   Hyvä historiallinen videonpätkä linnasta.

 http://www.camiro.es/
Unelmiesi asunnot Espanjasta. http://www.camiro.es/



3 kommenttia:

  1. Pitänee siis tuollakin käydä......nyt kun emme yhtään Alicantea tunne ja meno sinne vielä täysin arvonnassa, syksyllä vasta matka Torreviejaan, niin jos mennään linja-autolla, onko tuonne lähtöpisteeseen miten pitkä matka eli onko se ranta kuinka lähellä bussiasemaa......

    VastaaPoista
  2. Hei,
    En aivan varma tuosta bussista, mutta näyttäisi google mapsin mukaan olevan noin 1,7 km matka. Taksi on kyllä erittäin edullinen vaihtoehto ja vie tuonne linnaan ylös asti.

    VastaaPoista