maanantai 26. joulukuuta 2016

Asunnon osto Espanjasta - Helmenkalastajana Espanjassa

Lupasin kirjoitella tästä omasta työstä muutaman artikkelin, joten siitä pieni teksti tässä joulunpyhinä. Tämä onkin jo 124:s bloggaukseni Espanjasta. Arki täällä Espanjassa on juuri samanlaista kuin siellä kotosuomessakin, eli lapset aamulla kouluun ja itse töihin, mutta aurinkoisessa säässä on mukavampi tehdä töitä.

Työkuvani täällä Espanjassa on aika monipuolinen yrittäjänä. Johdan espanjalaista yritystä Camiro Grupo Internacional, joka jo nimensä mukaisesti on laaja joukko yhteistyöyrityksiä, joidenka kanssa teemme tiivistä yhteistyötä lähinnä kiinteistö sektorilla. Yksi tärkeitä toimenkuviamme on etsiä omistusasuntoja sijoitus- sekä henkilöasiakkaillemme täältä Espanjasta näiden tuhansien tarjolla olevien asuntojen joukosta. Toiminta alueemme kiinteistöjen osalta on lähinnä eteläinen Costa Blanca, eli Torrevieja sekä Orihuela Costa. Jonkun verran operoimme myös tämän alueen ulkopuolella.

Myytäviä asuntoja on todella laajasti tarjolla ja suurin osa työaikaa meneekin oikean hintaisten sekä laadukkaiden asuntojen etsimiseen asiakkaillemme. Etsimme asunnon aina tarkasti ja yksillöllisesti asiakkaidemme tarpeiden mukaan. Näin asiakkaan on varmasti turvallinen ostaa asunto Espanjasta. Hiljan sainkin lempinimen Helmenkalastaja, johtuen juuri siitä syystä, että etsimme hinnaltaan ja laadultaan vain ja ainoastaan parhaat asunnot asiakkaillemme näiltä valtavilta asuntomarkkinoilta.

Monesti saa kuulla, että asunnot ovat kalliimpia, kun on välikäsiä ja että hintoihin laitetaan "lapin lisiä" tämä voi olla toki totta, mutta meille tulevat asunnot ovat pääsääntöisesti aina suoraan espanjalaisilta myyjiltä ja hinta on sama, ostit asunnon sitten heiltä tai kauttamme. Tästä syystä hinnat ovat kauttamme varmasti kilpailukykyisiä. On tullut valitettavasti nähtyä myös näitä pitkäksi maksettuja asuntoja.

Täällä ostopäätökseen kannataa todella varata aikaa ja punnita asuntokauppa hyvin tarkasti, koska onnistuneeseen kauppaan vaikuttaa niin moni osatekijä. Siksi pyydämmekin asiakastamme aina vastaamaan laatimiime kysymyksiin, jotta osaamme seuloa tuosta valtavasta kiinteistömassasta juuri sopivan asunnon asiakkaillemme.

Hyvin usein asiakas ei koskaan osta mitään " hyllystä" vaan asunto etsitään aina jokaiselle oman tarpeen mukaisesti. Tämä ei maksa yhtään sen enempää asiakkaillemme, koska jokaisella toimistolla usein palkkio on sisäällytetty jo myytävän asunnon hintaan. Toki poikkeus vahvistaa säännön. Yleisesti ostit asunnon yrityksemme kautta tai suoraa espanjalaiselta kumppaniltamme on hinta pääsääntöisesti asuntokaupassa aina sama.

Yhteistyöyritystemme verkosto on todella laaja. Myytäviä asuntoja suoraan listoilla satoja. Kun sinulla on varmasti luotettavat yhteistökumppanit Espanjassa, niin on turvallista toimia yrittäjänä ja voit itse palvella omia asiakkaitasi parhaalla mahdollisella osaamisella mitä alueella on. Parasta vielä se, että voimme tarjota kaikki mahdolliset asuntokauppaa koskevat laki-, pankki- sekä kaikki muut asiakkaan tarvitsemat palvelut myös suomeksi.

Tämä työkuvasta typistettynä täältä näin muutamaan riviin. Laittelen yrittäjän arjesta Espanjassa lisää postauksia ajan sallimissa puitteissa, kuten itse asuntokaupoista, hinnoista ja niin edelleen.  Kuvat tutuun tapaan klikkaamalla suuremmiksi ja viimeisenä video yhden erittäin laadukkaan paikallisen rakennusliikkeen tuotannosta, joita ilo esitellä ja myydä.


Tervetuloa mukaan seikkailuun eteläisellä Costa Blancalla. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi myös erittäin suosittuun facebook-ryhmään "Operaatio Varpaat mereen"Apua asunnon etsintään alueelta löydät klikkaamalla linkkiä Camiro Grupo Internacional.



Saludos de Sol

Kuva uudistuotannosta Punta Primalta.

Kauniit näkymät parvekkeelta. 

Pääsääntöisesti asunnot aina kalustettuja.


Kuva uudesta huoneistosta. 

Espanjalaistyylinen villa, eli omakotitalo.

Bungaloweja altaalta kuvattuna. 
Tämä kuvan rivitaloasunnon pääty 44,000 euroa. 

Uima-allas on erittäin tärkeä tekijä täällä.



Kaunis allasalue tällä yhtiöllä.

Uutta kerrostalotuotantoa Orihuela Costalla.

Ilmansuunta on täällä erittäin tärkeä tekijä asuntoa valitessa. Tämä kaunotar Playa Flamencalla.

Villa omalla altaalla.



             Videossa olevat asunnot valmistuvat Punta Primalle, joka hyvin suosittu asuialue täällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti