keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Sitrussadon aikaa Espanjassa.

Espanja on yksi maailman suurimmista sitrushedelmien tuottajista. Pääosin viljely sijoittuu tänne Välimeren ranta-alueille Valenciaan sekä Alicanteen. Täällä eteläisellä Costa Blancalla viljellään runsaasti sitrushedelmiä. Appelsiini-, mandariini- ja sitruunapuihin törmäät täällä, mikäli vähänkään poistut kaupungin vilinästä. Kaupungin ulkopuolella on sirtusviljelmiä silmänkantamattomiin. Toki sitruspuita kasvaa myös hyvin monella kotipuutarhurilla omissa pihapiirissä. 

Mikään ei ole niin upeaa kuin käydä pyörälenkeillä tai kävelyllä ihailemassa tätä kaunista kelta-oranssia pallomerta. Oma asunpaikkamme on suorastaan unelma, koska tämä sijaitsee kaikkien palveluiden äärellä, mutta vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä on myös upeita sirusviljelmiä. 

Nämä herkulliset hedelmät alkavat olemaan täällä kypsiä, joten sadonkorjuun aika lähestyy. Paikalliset sitrushedelmät ovat suussa sulavia ja erittäin meheviä -toista luokkaa kuin silloin, kun ne kuljetetaan kohdemaahan pitkien välimatkojen päästä. 

Mikäli muutat tänne Espanjaan, kannattaa välittömästi ostaa mehukone, jolla voit tehdä samenttisen makealta maistuvaa tuoretta appelsiinimehua. On varmasti terveellistä, ei lisäaineita eikä sokeria. Hyvän mehukoneen saat lähikaupastamme muutamalla kympillä. Samalla koneella voit tehdä mandariinimehua ja muita sitrusmehuja.

Itse sitruunoista ei sen enempää, koska löysin internetistä todella kattavat sivustot, joissa on valmiiksi hyvin laajasti asiaa sitrushedelmistä. Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa käydä ehdottomasti vilkaisemassa. http://citruspages.free.fr/espanja.html

Lisää kuulumisia ja vinkkejä tulossa Espanjassa asumisesta. Pysy siis kuulolla ja tilaa uusin blokkaukseni yläpalkista suoraan sähköpostiisi. Mikäli olet uusi lukija tällä kanavalla, niin kannattaa lukea myös noita vanhempia bloggauksiani. Muista myös jakaa blogiani vaikka facebookissa, niin saavat muutkin hyvää tietoa Espanjassa asumisesta. Klikkaamalla oikealla olevaa Camiro Grupo Internacional linkkiä löydät apua asunnon etsinnässä Costa Blancan alueelta. 

PS: Kiitos vielä lukijoilleni ja blogini linkittäjille. Lukijoiden määrä näyttää kasvavan vauhdilla päivittäin. Se kaiketi todistaa sen, että en ole ainut joka rakastaa Espanjassa asumista :) Muista myös kommentoida blogiani. Kaikki kysymykset ja palaute on enemmän kuin tervetullutta.


Saludos de Sol!



Tässä juuri puristettua suussa sulavaa tuoremehua nautittavaksi. Ei lisäaineita, ei sokeria, vaan uskomattoman hyvänmakuinen vitamiinipommi suoraan Espanjasta.  Näitä saat ravintoloista, mutta ehdottomasti kannattaa puristaa mehut kotona, niin voit nauttia näitä joka päivä.
Nämä kaunokaiset rupeavat olemaan poimintaa vailla valmiita.
Ei lisäaineita ja todella meheviä. Kuvassa appelsiinejä joita merenä täällä.
Sitruspuita jotka lähempää katsottuna ovat kuin keltainen pallomeri. Nämä viljelmät ihan tässä naapurissa.
Kotipuutarhurin oma kotipuu. Naapurin viljelmä. Omaan pihaan laitan näitä myös.  Tämä upeus asuessa täällä. Omasta pihapuusta poimien sitruunoita.
Plantaasit aidattuja.
Näitä silmän kantamattomiin ihan nurkan takana. Taustalla Torreviejan kaupunkia.
Kuvasta näkee hyvin kuinka lähellä kaupunki on.
Nam..nämä rupeavat olemaan kypsiä.
Yksi puu tuottaa paljon hedelmiä.
Kaupoista voit niitä pomittuna noutaa sekä tottakai torilta. Varmasti mehukkaita ja tuoreita. 
Pyöräretki sitruspuiden alla.
Taustalla vasemmalla isot viljelmät.
Tässä raakileita. On ollut upea lenkillä käydä seuraamassa sitrusten kypsymistä. 




2 kommenttia:

  1. Juuri puristettu mehu on kyllä mielettömän hyvää... ja kun se on paikallisista hedelmistä puristettua, eikä mitään kk matkanneista ja säilöntäaineilla kyllästetyistä kurtsahtaneista hedelmistä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista Jantta. Juuri näin. Varsinkin aamupalajuomana ja lenkin jälkeen täydellinen. Näkyivät tuossa naapuripellolla jo korjailevan satoa:)

    VastaaPoista