sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Pienellä ajelulla espanjalaisilla vuorilla.

Kuten olen usein todennut, niin Espanja on paljon muutakin kuin merenrantaa. Eilinen päivä meni mukavasti autoillessa ja kartoitellessa uusia maisemia tuolla Orihuelan kaupungin suunnassa vuorten lomassa. Kaupunki on täältä meiltäpäin katseltuna noin 20 kilometriä sisämaahan. Alue jossa itse oleskelemme on siis Orihuela Costaa, mutta itse Orihuelan kaupunki on tosiaan tuolla vähän kauempana merestä. Vuoret eivät ole kovin kaukana ja näetkin ne kirkkaalla päivällä hyvin täältä rannikolta.

Tiestöt täällä ovat erittäin hyvässä kunnossa ja matkanteko aurinkoisissa maisemissa on todella mukavaa. Muistelisin jostain lukeneeni, että espanjalaiset halusivat ennen taantumaa, että heillä olisi Euroopan paras tieverkosto. Se kyllä täällä todella näkyy. Ei tarvitse kuoppia hoidetuilla teillä varoa. Taantumasta vielä sen verran, että se ei täällä meillä enää juuri näy.

Kun lähdet ajelemaan täältä hitusen sisämaahan on maaseutumaista maisemaa tarjolla runsaasti. Matkan varrella näet silmänkantamattomiin appelsiini-, sitruuna- ja mandariiniviljelmiä. Vuorten luo saavuttaessa maisemat ovat todellakin upeat ja jylhät. Täytyy sanoa, että kovasti on haaveena kun työkiireet helpottaa ottaa maastopyörä mukaan ja mennä kartoittamaan pyöräreittejä vuorille. Patikointi mahdollisuuksia on varmasti myös paljon. Näistä ja muista ulkoilumahdoillisuuksista paljon lisää jatkossa.Ota yhteyttä jos joskus haluat opastetulle matkalle.

Mikäli tulet vierailemaan tänne meillepäin, niin kannattaa yksi päivä varata ehdottomasti pieneen retkeen myös sisämaahan jos mahdollista. Vuokra-autot ovat edullisia tai mikäli ei itse tykkää ajella, niin taksien hinnat eivät täällä päätä huimaa. Näet ja koet paljon muutakin kuin uima-altaan ja rannan. Alla pieni kuvakooste matkan varrelta ja klikkaamalla saat kuvat tavalliseen tapaan suuremmiksi. Ota ihmeessä yhteyttä jos joskus haluat opastetulle matkalle. Espanjalainen yhteistyökumppanini tuntee alueet erittäin hyvin.


Lisää kuulumisia ja vinkkejä tulossa Espanjassa asumisesta. Pysy siis kuulolla ja tilaa uusin blokkaukseni yläpalkista suoraan sähköpostiisi. Mikäli olet uusi lukija tällä kanavalla, niin kannattaa lukea myös noita vanhempia bloggauksiani. Muista myös jakaa blogiani vaikka facebookissa, niin saavat muutkin hyvää tietoa Espanjassa asumisesta. Klikkaamalla oikealla olevaa Camiro Grupo Internacional linkkiä löydät apua asunnon etsinnässä Costa Blancan alueelta. 



Saludos de Sol!

Vuoret ovat henkeäsalpaavan kauniit. 
Kaupunkikyltti.
Tuonne menossa.
Kauniita paikkoja pysähdellä vaikka pienelle picnicille.
Kun löydän hyviä patikointi ja pyöräilyreittejä vuorelta, niin kirjoittelen niistä lisää. 
Tällaisia liikennemerkkejä tulee usein vastaan.
Matkalla näet myös monenlaista espanjalaista historiaa.
Mukavia ja maisemarikkaita paikkoja ajella.
Tuttava lähetti Suomen lämpötilat. Täällä aurinkoisenmpi keli ajella.
Vuoren mittailua. Tuonne kiipeilemään..
Teiden kunto on todella hyvä. Pienemmätkin tiet hyväkuntoisia.

Saavumme Orihuelaan.
Osa teistä hyvin jyrkkiä, joka vaikea vangita kuvaan. Jos tässä mäessä olisi jäätä, ei hyvä nastarengas juuri auttaisi.

2 kommenttia:

  1. Wow ja vielä vakuuttuneempi, mahtavaa pyöräillä minä rakastan pyöräilyä..ja kiitos.Matias

    VastaaPoista
  2. Niin minäkin. Täällä ei pyöräilyreitit heti todella lopu. Mikään ei ole niin upeaa kuin pyöräily auringossa näissä maisemissa:) Kauppareissutkin mukavampi mennä pyörällä kuin autolla.

    VastaaPoista