Tilaa uusin bloggaukseni suoraan sähköpostiisi.

tiistai 6. lokakuuta 2015

Asunnon osto Espanjasta Osa I – Asunnon valitseminen

Eksoottisemman asuntokuumeen noustessa on luonnollisesti kuumeeseen löydettävä lääke eli asunto auringon alta - mielellään eteläisestä, lämpimästä Espanjasta. Kirjoitan aiheesta useamman osion postauksen aiheen laajuuden vuoksi, Pyrin käsittelemään asiaa mahdollisemman kattavasti ja avoimesti. Käsittelen aihetta koko ostoprosessin osalta asunnon valinnasta alkaen. Käyn läpi muutamia tärkeitä vinkkejä itse asunnon valinnan suhteen. Mikäli joku teema aiheesta jää epäselväksi tai käsittelemättä, voitte aina antaa palautetta, että voin täydentää artikkeleitani aiheesta.

Ensimmäiseksi ulkomaan asuntokaupassa tulee kartoittaa omiin toiveisiin ja tarpeisiin sopiva alue, kaupunki tai kylä, asuinalue sekä lopulta asunto yksityisiltä markkinoilta tai kiinteistövälittäjän avustuksella. Ensikertalaiselle ja varsinkin uudelle alueelle sijoittajalle ammattilaisen apu on kultaa kalliimpaa erityisesti aluetietouden ja oikean sijainnin valinnassa. Yleensä kokeneempikin ostaja haluaa turvata sijoituksensa ammattilaisen tuella, koska siitä ei välttämättä tule mitään ylimääräisiä kuluja -päinvastoin.

Rakennusluvat ja muu lainsäädäntö tuo omat mausteensa asuntokauppoihin, ja näihin seikkoihin kiinteistöalan toimijat voivat antaa tarkentavia vastauksia. Ulkomaan asunnosta maksaa helposti "pitkän" hinnan tai ostaa asunnon helposti väärältä sijainnilta väärällä ilmansuunnalla. Asuntotarjontaa on paljon markkinoilla, mutta helmiä vähemmän. Muistutan sen verran, että allekirjoittaneella yrityksen edustajalla on samat hinnat niin suomalaisille asiakkaillemme kuin esimerkiksi espanjalaisille asiakkaillemme ilman lapinlisiä. Olkoon tämä nyt se kuuluisa piilomainos blogissani :)

Olkaa kaupoissanne tarkkoja ja miettikää tarkasti omat tarpeenne asunnon käytön suhteen. Ennen lopullista ostopäätöstä, kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin hyvin huolellisesti.
    1) Asunnon käyttötarkoitus. Mihin tarkoitukseen aiotte ostaa asunnon? Tuleeko asunto kenties pelkäksi loma-asunnoksi tai sijoitukseen? Aiotteko mahdollisesti tulla asumaan pysyvästi eläkkeellä Espanjaan vai onko teillä joku muu tarkoitus uudelle investoinnillenne? Nämä ovat erittäin tärkeitä asioita itselle selkeytettäväksi ennen asunnon ostoa. Esimerkiksi valitessa asuntoa, jota käytätte myös iäkkäämpänä, on viisasta mahdollisesti valita liikuntaesteetön asunto vähäisillä portailla sekä huomioida, että arjen palvelut ovat lähellä.

    2) Asunnon sijainti. Merkitys on suurempi kuin usein lähtökohtaisesti ajatellaan. Suosittelemme ehdottomasti tutustumaan rauhassa uuteen alueeseen esimerkiksi vuokraamalla asunnon, josta voi rauhassa tutustua alueeseen ja jutella paikallisten kanssa alueesta. Toki vaihtoehtoisesti ammattilaiselta tai esimerkiksi eri internetin keskusteluryhmistä saatte apua ja kokemuksia eri asuinalueista, mikäli mahdollisuutta pidempiaikaiseen oleskeluun ennen ostoa ei ole. 

    3) Asuntoon sijoitettava rahasumma. Paljonko olette maksimissaan varautuneet maksamaan uudesta asunnostanne? Tämä luonnollisesti vaikuttaa monimuotoisesti asunnon sijaintiin, laatuun ja muihin ominaisuuksiin. Muistakaa huomioida budjettiinne asunnon ostohinnan lisäksi kauppaan liittyvät muut kulut, jotka Espanjassa ovat karkeasti 12-15 % kauppahinnasta. Sadan tonnin asunto maksaa loppujen lopuksi rapiat satakymmenentuhatta. Siitä, mistä tämä kokonaiskulu tulee, käsittelen seuraavissa osioissa oma katsauksensa.
    4) Makuu- ja kylpyhuoneiden määrä. Kuinka tilavan asunnon tarvitsette? Tätä miettiessä on hyvä huomioida, että etelässä on mahdollisuus viettää huomattavasti enemmän aikaa ulkona kuin kylmässä ja pimeässä kotimaassa. Näin ollen asunnon sisätilojen tarve jää mahdollisesti vähäisemmäksi. Lasitetut terassit tuovat myös yhden huonetilan lisää. Hyvä on myös miettiä, haluatteko sijoittaa työhuoneeseen tai vierashuoneeseen.

    5) Ilmansuunta. Haluatteko, että aamuaurinko herättää teidät vai haluatteko nauttia kodissanne ilta-auringon lämmöstä?  Tämä on syytä huomioitava ennen kaikkea asuntonne käyttötarkoituksen yhteydessä. Mikäli asutte uudessa asunnossanne vain talviaikaan, niin todennäköisenä toiveena voi olla auringon maksimaalinen hyödyntäminen. Sen sijaan vakituisesti ympäri vuoden Espanjan auringossa asuvat saattavat hakeutua mieluummin kesäajan iltapäivän paahteelta suojaan ja suosia asuntoa aamu- sekä iltaauringon suunnalta. Toki nämä ovat makukysymyksiä.

Alla vielä muutamia näkemyksiäni asunnon sijainnista ja itse asunnoista. Nämäkin makukysymyksiä ilman muuta kaikki ja jokaisella varmasti aiheeseen omat mieltymyksensä.

  • Asunto meren rannalta. Asuntojen hinnat ovat suositulla sijainnilla usein korkeampia. Talvella merituuli voi vaikuttaa asuntoon, jollei sitä ole riittävästi eristetty. Merenranta-asunto on erittäin hyvä ratkaisu, jos asunto on laadukas ja korkeatasoinen. Asunto pitää hyvin arvonsa rannan läheisyydessä. 
  • Asunto sesonkien huippusijainneilta. Turistit viettävät usein lomaansa vakituista väestöä äänekkäämmin. Myös naapurit vaihtuvat sesonkialueilla hyvin usein. Koulujen läheinen sijainti yksi hyvä singnaali siitä, että tietty alue on ympärivuotisesti asuttu ja rauhallinen. Pääsääntöisesti arvoasunnoissa ei ongelmaa ole turistien suhteen. 
  • Palvelujen ja joukkoliikenteen läheisyys. Tärkeä seikka, jos nämä löytyvät kävelymatkan päässä. Näin voit tarvittaessa asioida kauempana bussilla, mutta muut arjen palvelut ovat kaikki lähellä. Näiden tekijöiden myötä ei välttämättä tule tarvetta hankkia omaa autoa Espanjaan, jolloin on yksi kuluerä vähemmän, jos et työhön, harrastuksiin tai muihin menoihin autoa tarvitse. Pidemmät seikkailut voi tehdä edullisesti ja huolettomasti vuokra-autolla.
  • Kattohuoneisto eli atico. Tämä on kallein, mutta paras kerrostalon asumismuoto. Kannattaa muistaa hissin merkitys. Muuten joudutte kantamaan kaiken ylimpään kerrokseen kuten kauppakassit, polkupyörät ja muut tavarat. Atico hissittömänä ei sovi myöskään liikuntarajoitteiselle. 
  • Suljettu asuinalue. Myönteinen tekijä, ettei asuinalueella pääse kuljeskelemaan kuka tahansa. Tämä lisää yleistä turvallisuuden tunnetta ja asuntosi sekä omaisuutesi on paremmin turvattu kuin avoimilla alueilla. Tämä seikka vaihtelee hyvin paljon alueittain, eli ei todellakaan mikään välttämätön tekijä, mikäli alue muutoin hyvä ja turvallinen. 
  • Oma yksityinen uima-allas. Maku- ja mieltymysasia. Mikäli ei ole resursseja tai intressejä huoltaa omaa uima-allasta, kannattaa valita asunto, jonka yhtiössä on yleinen allasalue. Tämä vaihtoehto on huoleton ja helppo enemmistölle. Yhtiövastikkeeseen sisältyy yleisesti myös uima-altaan huolto. 

Painotan sijainnin merkitystä. Suomessa se on enemmän kuin tärkeää, mutta täällä sanoisin, että se on vielä enemmän kuin tärkeää ilmansuunnan lisäksi. Älkää tehkö ostopäätöksiä, jollei teillä ole kiinnostavan asunnon suhteen aluetuntemusta tai sitä ei esitellä teille asunnon lisäksi.  

Yllä olevien kriteerien lisäksi jokaisella on omat kriteerinsä asunnon suhteen. Toinen haluaa huomioida lemmikkiensä tarpeet ja toinen kaipaa autopaikkaa, verstas- tai varastotilaa; yhdelle tärkeää huomioida tietyn harrastuksensa tuomat lisänsä. Tärkeintä on miettiä omia tarpeitaan monelta kannata ostopäätöstä tehtäessä parhaan asuntoratkaisun löytymiseksi. Näin ollen asunnosta on iloa pitkälle tulevaisuuteen.

Omasta työstäni asuntojen parissa löydät kirjoituksen "Helmenkalastajana Espanjassa" täältä. Tulevissa postauksissa asunnon ostosta ja prosessista lisää: hinnat, käsiraha ja muut tekijät.



Tervetuloa mukaan seikkailuun eteläisellä Costa Blancalla. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi myös erittäin suosittuun facebook-ryhmään "Operaatio Varpaat mereen"Apua asunnon etsintään alueelta löydät klikkaamalla linkkiä Camiro Grupo Internacional. Muista laittaa linkit muistiin, niin löydäy jatkossa hyvää infoa Espanjasta. Toki saa jakaa infoa myös kavereille :) 


Saludos del Sol 



Laatu on varmasti enemmän kuin hyvä.

Upea kylpyhuone, jossa lattialämmitykset ja kauniit kalusteet. Ilo esitellä. 

Esittelykohteen keittiö. 

Näitä kaunokaisia rakennetaan parhaimmillaan. 

Ihana herätä aamuaurinkoon tästä sängystä. 


Allasalue uudistuotannosta. 

Näin tilavalle aurinkoterassille mahtuu varmast grilli ja kalusteet.

Upea villa/talo  omalla altaalla. 


Halutessasi saa myös tämänkaltaisen maiseman.

Aluetta rakennetaan todella vauhdilla ja kaikki on miltei myyty valmiiksi.
Upea villa omalla altaalla alueella Oruhuela Costa. 
Panoraamanäkymät merelle. Kertakaikkisen kaunis ja uniikki kohde. 

Paikallista bungalow eli rivitalo uudistuotantoa. Nämä kaikki jo valitettavasti myyty alueella Punta Prima. Saman rakentajan laadukasta tuotantoa löytyy jonkun kilometrin päästä. Otat vain yhteyttä, niin etsitään sinulle sopiva unelma.  http://www.camiro.es/fi/



Unelmiesi asunnot Espanjasta löydät
http://www.camiro.es/

Muista tykätä Facebook sivuistamme, niin parhaat asuntohelmet Espanjasta päivittyvät sinulle ensimmäisenä. https://www.facebook.com/camirogrupo/
















1 kommentti: