tiistai 28. heinäkuuta 2015

Kodittoman elämää Espanjassa.

On tullut kirjoitettua elämisestä Espanjassa niitä mukavía asioita, joten tänään ajattelin omistaa kirjoitukseni täällä asuville kodittomille. Minulla oli ilo tavata heitä, soitella heidän kanssaan kitaraa, sekä tutustua heidän elämäänsä täällä.

Täällä ei tunneta sellaista sosiaaliturvaa kun Suomessa, eli jos sinulla ei ole täällä tuloja, olet samassa tilanteessa heidän kanssaan hyvin nopeasti. Asuntoina onnekkaimmilla suuria tyhjiä sähkökeskuksia ja telttoja. Kaikilla ei luonnollisesti edes niitä.

Kodittomat ovat todella ystävällistä ja mukavaa porukkaa. Jokaisella oma tarina miksi kodittomana täällä. Se mielenkiintoinen seikka, että en ole tavannut yhden yhtä Espanjalaista koditonta. Kaikki tapaamani olivat ulkomaalaisia kuten Saksasta, Irlannista ja Austraaliasta ja niin edelleen. Johtunee kaiketi siitä, että espanjalaisilla on perheitä ja muita sukulaisia hädän tullen apuna. Joillekkin kodittomuus on oma valinta ja elämäntapa. Ei helppo sellainen, mutta kun aikansa elää kodittomana, niin, vaikea päästä enää yhteiskuntaan kiinni.

Päiväaskareiden jälkeen he kokoontuvat illalla vaihtamaan kuulumisia yhteiseen leiriin, jossa soitellaan kitaraa, grillataan ja vaihdetaan päivän kuulumisia. Jokaisella on jotain mukana tullessaan, jonka saanut hankittua päivän aikana. Joillain tuoli, toisella ruokaöljyä, suolaa muutama olut, ruokaa ja yhdellä tupakkia. Illanistujaisten aikana kaikki jakaa omistaan toisille, mitä sattui päivän aikana löytämää tai saamaan. Puute kun on luonnollisesti vähän kaikesta.

Muutama elättää itsensä katusoittajana, osalla on pätkittäisiä töitä rakennuksilla. Jokaisella omat päivärutiininsa ja kaikilla usko parempaan tulevaisuuteen. Yksi kaveri saa tällä viikolla asunnon, sekä hänelle on luvattu töitä, mikä on upea asia. Toisilla ehkä onnea myöhemmin...kaikilla ainakin yritys kova ja lämmin sydän.

Lisää kuulumisia Espanjasta tulevissa postauksissani.


Saludos de Sol 


Klikkaamalla kuvat suuremmiksi.


No casas, ei kotia.

Kodittomien asunto.

Kaikki elämiseeen tarvittava, mutta vaatimattomasti.


Makuuhuone.

Tykötarpeita.

Kolikon nosto kone, jolla voi nostaa kolikoita vaikka suihkulähteestä.

Vaatteet siististi järjestyksessä, jos sattuu löytymään oikeita töitä.

Tiskauspaikka.

Ainakin astiat kuivuu mukavasti auringossa.

Takana näkyy grilli. Kaikki tehty tarpeista mitä vain löytyy.

Erittäin ystävällistä ja vieraanvaraista porukkaa. Muista jeesata heitä, jos täälläpäin ohi kävelet.

3 kommenttia:

  1. Mistäpäin heidät löytää,olisi ajatus käydä jotenkin auttamassa,kun tulemme sinnepäin....

    VastaaPoista
  2. Aleella on useampi vähävarainen, joita tapaat esimerkiksi kaupungilla. Tarkemman sijainnin tuonne alueelle voin laittaa s-postilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,tulemme hemikuussa 3kk:si Lago Jardiniin...laita facessa viestiä,olemme kamut.t.Laineen Helena

      Poista