torstai 28. toukokuuta 2015

Asioita joita jää kaipaamaan..

Lähtöön enää pari viikkoa, talon luovutus lauantaina ja monenlaista tulee mietiskeltyä. Yksi luonnollisesti on se, mitä tulee mahdollisesti Suomesta kaipaamaan. Omalla kohdallani on kaksi asiaa yli muiden ja ne ovat lasten kyläkoulu ja Suomen monimuotoinen luonto.

Kyläkoulut ovat yksi maamme suurimpia rikkauksia, mutta nekin pyritään ikävä kyllä lakkauttamaan säästösyihin vedoten. Voi kuinka hyvä lasten on niissä opiskella. Asia nousee taas ajatuksiin, kun tyttärellä on tänään kevätjuhla. Koulun juhlat ovat olleet aina todella lämminhenkisiä. Espanjassa molemmat lapset menevät suurempiin kouluihin ja se on jännittävää varmasti heille, sekä toki myös meille vanhemmille.

Onneksi monimuotoista luontoamme ei poliitikot pysty säästösyihin vedoten lakkauttamaan. Suomi on siitä pokkeuksellinen maa, että harvassa maassa on jokamiehenoikeuksia. Se on todella suuri arvo se. Voit liikkua vapaasti melkein missä haluaa. Mukkava lomalla palailla Suomeen touhuilemaan, mökkeilemään ja liikuskelemaan luonnossa, josta niin kovin olen aina pitänyt.

Yksi mikä on tärkeää muistaa on se, että jos Suomeen jää mökkejä tai muuta, niin tyhjentää ne kaikesta arvotavarasta, jottei murtomiehet käy. Yksi hyvä tapa lisäksi on pyytää naapuria pitämään vahtia ja antaa tuttavien käyttää mökkiä, niin on sekin murhe vähemmän, kuten me teimme. Mökki pysyy asuttuna ja huolehdittuna ja on aina odottamassa turvassa, jos sattuu Suomeen käymään.Tuli tuossa mökille lähtiessä tehtyä vielä pieni seinäkoriste moottorisahalla ennen lähtöä, josta kuva alempana, ei taida moottorisahalle olla Espajassa juuri käyttöä:)

Suomen luontoa kauneimmillaan.

Moottorisahatyö mökin pirti seinään muistoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti